Yrittäjyys

Sisukas hoivayrittäjä kruunattiin yrittäjäpalkinnolla – ”en voinut ohittaa tätä tilaisuutta”

Suomen Yrittäjänaiset on valinnut vuoden 2024 valtakunnalliseksi Yrittäjänaiseksi hoivakotiyrittäjä Auli Härkälän, josta tuli yrittäjä sattumalta.

Auli Härkälä hoivayrittäjä Vuoden 2024 Yrittäjänainen
Hoivayrittäjä Auli Härkälä.

Vuoden 2024 Yrittäjänainen on hoivakotiyrittäjä Sastamalassa sijaitsevan Tupahoiva-yrityksen Auli Härkälä. Tupahoiva tarjoaa laadukasta hoivapalvelua erittäin kilpaillulla markkinalla, jota hallitsevat isot yksityiset ja julkiset toimijat.

“Tämä palkinto on itselleni todistus periksiantamattomuudesta, ja siksi arvostan sitä todella paljon. Olen luotsannut yritystä omalla tavallani, ja päätin jo pitkän aikaa sitten pysytellä ketjujen ulkopuolella”, Härkälä kertoo.

Härkälästä tuli hoivakotiyrittäjä osittain sattumalta.

Vuonna 1990 sosiaaliohjaajaksi valmistunut Härkälä oli työskennellyt kaksi vuotta Vammalan kaupungin johtavan kodinhoitajan äitiyslomasijaisena, kun lama iski ja sijaisuus päättyi.

”Työnsaantimahdollisuudet olivat aika huonot”, Härkälä toteaa.

Vammalaan oli juuri rakennettu silloisen Raha-automaattiyhdistyksen tuella Sastamalakodin yhteyteen muistisairaiden hoivayksikkö, johon etsittiin yrittäjää tai palkattua henkilökuntaa.

”Olin tehnyt vanhustyötä ja kehitysvammatyötä, ja hoivatyö tuntui omalta, joten tartuin mahdollisuuteen 29-vuotiaan tomeruudella ja ennakkoluulottomuudella,  vaikkei minulla ollut yrittämisestä mitään tietoa.”

Kumppanikseen Härkälä sai mielisairaanhoitaja Seija Kuukan, ja niin syntyi kahden nuoren naisen yritys, Avoin yhtiö Tupahoiva, hoivakoti, jossa oli alkuun yhdeksän asukaspaikkaa. Vuonna 2003 paikkaluku nousi kuuteentoista uuden rakennuksen valmistuttua samalle tontille, ja vuonna 2015 Härkälä osti Kuukan osakkeet ja perusti osakeyhtiön.

Siitä lähtien hän on pyörittänyt yritystä yksin – aivan viime aikoihin asti. Elokuussa Härkälä myi yrityksensä Annika Leppäsillalle, mutta jatkaa edelleen tupahoivalaisena, ainakin toistaiseksi.

”Olen nyt 61-vuotias enkä ole heti jäämässä eläkkeelle, mutta en voinut ohittaa tätä tilaisuutta. Annika otti itse yhteyttä jo pari vuotta sitten ja kertoi kiinnostuksestaan ostaa yritykseni. Selvisi hyvin pian, että hänellä on aivan samanlainen ajatusmaailma kuin minulla. Voin siis turvallisin mielin luovuttaa avaimet Annikalle, ja olen luvannut olla mentorina hänelle niin kauan kuin hän tarvitsee.”

Vuoden Yrittäjänaisen palkinto myönnetään yrittäjälle, joka on tehnyt esimerkillistä ja uraauurtavaa työtä oman yrityksensä ja alansa kehittäjänä. Keskeisiä kriteerejä ovat myös kannattavasti ja menestyksellisesti hoidettu, terve ja hyvämaineinen yritys, näyttö erityisestä suunnitelmallisuudesta ja luovuudesta sekä positiivinen vaikutus paikkakunnan työllisyyteen tai palvelusektoriin.

Vuoden Yrittäjänainen -kilpailun tuomaristo kiitti Härkälää pitkästä yrittäjäurasta itsenäisenä yksityisenä hoivayrittäjänä.

Tupahoiva tarjoaa laadukasta hoivapalvelua erittäin kilpaillulla markkinalla, jota hallitsevat isot yksityiset ja julkiset toimijat. Lisäksi raati arvosti työnantajayrittäjyyttä, joka kertoo riskinotosta.

Härkälän yritys ei ole kärsinyt hoiva-alaa riivaavasta työvoimapulasta, mikä kertoo siitä, että Tupahoivassa työntekijöistä pidetään huolta ja heitä tuetaan raskaassa työssä.

”Täytyy olla rohkeutta jakaa vastuuta ja ottaa ihmisten osaamisalueet huomioon. Esimerkiksi lähihoitajalla voi olla paljon muutakin yrityksen kannalta tärkeää osaamista, jonka hyödyntäminen motivoi työntekijää ja koituu myös yrityksen eduksi”, Härkälä sanoo.

Auli Härkälä on ollut Suomen Yrittäjänaisten jäsen vuodesta 2013 asti. Vuonna 2022 hänet valittiin paikallisyhdistyksensä Sastamalan Yrittäjänaisten vuoden yrittäjänaiseksi.

Vuoden valtakunnallinen Yrittäjänainen palkittiin Hämeenlinnassa järjestetyillä valtakunnallisilla liittokokouspäivillä. Palkinnon myöntävät Suomen Yrittäjänaiset sekä LähiTapiola-ryhmä ja Työeläkeyhtiö Elo.

Suomen Yrittäjänaiset on valtakunnallinen vahva naisyrittäjyyden edunvalvontaan keskittynyt järjestö, joka toimii yrittäjänaisten aseman parantamiseksi ja kannustamme naisia menestyvään yrittäjyyteen. Verkostoon kuuluu noin 4000 jäsentä 50 paikallisyhdistyksessä.

Kommentoi
Ylös
>