UPM:n liikevaihto nousi loka-joulukuussa neljä prosenttia vertailukaudesta 2,63 miljardiin euroon. Vertailukelpoinen liikevoitto nousi 29 prosenttia ja oli 418 miljoonaa euroa.
Kiitettävä tuloskasvu ei kuitenkaan riittänyt markkinoille, sillä osake oli muutaman prosentin laskussa tulosraportin julkistuksen jälkeen. Tämä siitä huolimatta, että vertailukelpoinen liikevoitto ylitti selvästi analyytikoiden 347 miljoonan euron konsensusennuste.
Positiivista tulosyllätystä laimentaa se tosiseikka, että tulosyllätys on syntynyt laskennallisen erän ansiosta. UPM nosti nimittäin omien metsiensä arvoa 105 miljoonalla eurolla.
”Ilman 105 miljoonan euron lisäystä Suomen metsäomaisuuden käypään arvoon liiketoiminnan tulos oli samalla tasolla kuin vuoden 2023 neljännellä neljänneksellä tai vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä”, toteaa yhtiön toimitusjohtaja Massimo Reynaudo.

Metsäyhtiö kertoo tilinpäätösraportissaan, että UPM Biochemicals aloitti biojalostamon käyttöönoton ja käynnistyksen, integroitu kaupallinen tuotanto alkaa vuoden 2025 jälkimmäisellä puoliskolla
UPM Fibresin toimitusmäärät jatkoivat kasvuaan neljännellä vuosineljänneksellä, mutta ongelmana on edelleen sellun alhaiset myyntihinnat.
Uusiutuvissa kuiduissa vuosi 2025 on UPM:n uuden Uruguayn sellutehtaan ensimmäisen täyden tuotannon vuosi. Se tarkoittaa sitä, että yhtiön selluntuotanto nousee noin 300 000 tonnia viime vuodesta ja mahdollistaa erittäin kilpailukykyisen Uruguayn liiketoiminta-alustastamme hyödyntämisen entistä paremmin.
”Odotamme Uruguayn tuotantokustannusten laskevan vuonna 2025, ja teemme suunnitelmia tehtaiden mahdollisten pullonkaulojen poistamiseksi, jotta voimme lisätä tuotantoa keskipitkällä aikavälillä”, Reynaudo kertoo.
Suomessa puumarkkinat olivat viime vuonna edelleen toimitusjohtajan mukaan ”rakenteellisesti kireät”, mikä pitää puukustannukset korkeina ja saatavuuden rajallisena. Vuoden 2024 toisella puoliskolla UPM otti käyttöön uuden toimintamallin, jolla se optimoi Finnish Fibres -liiketoiminta-alustan kannattavuutta.
”Mallin ansiosta olemme pystyneet ajamaan hyväkuntoisia sellutehtaitamme kannattavasti, vaikka puukustannukset ovat olleet kestämättömän korkeat ja sellun hinnat alhaiset”, toimitusjohtaja kertoo.
Uusiutuvien polttoaineiden markkinat jäässä
Uusiutuvat tuotteet ovat UPM:lle tällä hetkellä riippakivi.
”Hiilidioksidipäästöjä vähentävissä ratkaisuissa UPM Biofuelsin vaikutus vuoden 2024 tulokseen oli selvästi negatiivinen johtuen uusiutuvien polttoaineiden markkinoiden merkittävästä koko vuoden ajan kestäneestä laskusuhdanteesta. Muuttuvien kustannusten laskiessa ja markkinaolosuhteiden hieman parantuessa tuloksen odotetaan nyt kohenevan”, Reynaudo kertoo.
Leunan biojalostamoon UPM tekee 373 miljoonan euron arvonalennuksen hankkeen aikaisten kustannusylitysten ja rakentamisen viivästymisen vuoksi.
UPM:n hallitus ehdottaa, että vuodelta 2024 maksetaan osinko 1,50 euroa osakkeelta, mikä vastaa 5,5 prosentin osinkotuottoa nykyisellä osakekurssilla.
Lisäksi hallitus on päättänyt aloittaa UPM:n ensimmäisen omien osakkeiden takaisinosto-ohjelman. Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on 6 000 000 osaketta, mikä vastaa noin 1,1 prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä. Osakkeiden hankintaan voidaan käyttää enintään 160 miljoonaa euroa.
Liikevoiton ennustehaarukka ei lupaile tuloskasvua
UPM ennustaa vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan olevan arviolta 400-625 miljoonaa euroa vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla, kun se oli 515 miljoonaa euroa vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla.
UPM:n odotetaan hyötyvän korkeammista toimitusmääristä ja alemmista kiinteistä kustannuksista vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla, mutta vuoden 2024 ensimmäistä puoliskoa alemmat myyntikatteet vaikuttavat tulokseen negatiivisesti.
Vuoden 2025 alussa sellun hinnat ovat samalla tasolla ja sähkön hinnat alemmat kuin vuoden 2024 alussa.
Vuosi 2025 on UPM Paso de los Torosin tehtaan ensimmäinen kokonainen täyden tuotannon vuosi, minkä odotetaan kasvattavan sellutoimituksia. Tarramateriaalien, erikoispaperien ja vanerin toimitusmäärien odotetaan kasvavan edelleen. Painopaperitoimitusten odotetaan vähenevän.
UPM Biofuelsin odotetaan parantavan tulostaan vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla viime vuoden ensimmäiseen puoliskoon verrattuna.
Geopolitiikassa ja globaalissa liiketoimintaympäristössä on merkittäviä epävarmuuksia, jotka voivat vaikuttaa UPM:n tuotteiden toimitusten, myyntihintojen ja eri tuotantokustannusten kehitykseen.
UPM:n vertailukelpoinen liikevoitto on herkkä sellun ja sähkön hinnoille, koska yhtiö on iso selluntuottaja ja -kuluttaja.
Yhtiö laskee, että 50 euron muutos sellun keskimääräisessä tonnihinnassa vaikuttaisi vuotuiseen vertailukelpoiseen liikevoittoon noin 170 miljoonasta eurosta noin 270 miljoonaan euroon.
UPM on iso sähköntuottaja ja -kuluttaja Suomessa ja suojaa erikseen osan myydystä ja ostetusta sähköstä. Perustuen UPM:n arvioituun suojaamattoman sähkönmyynnin nettopositioon Suomessa vuonna 2025, 10 euron muutos sähkömarkkinoiden keskimääräisessä megawattituntihinnassa Suomessa vaikuttaisi vuotuiseen vertailukelpoiseen liikevoittoon noin 30 miljoonaa euroa.