Oma Säästöpankin korkokate laski tammi–maaliskuussa 18,3 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Korkokate oli yhteensä 46,9 miljoonaa euroa.
Asuntoluottokanta kasvoi edellisen 12 kuukauden aikana 3,0 prosenttia. Yritysasiakkaiden lainakanta kasvoi edellisen 12 kuukauden aikana 0,4 prosenttia. Talletuskanta kasvoi edellisen 12 kuukauden aikana 2,7 prosenttia.
Liiketoiminnan kulut kasvoivat tammi-maaliskuussa yhteensä lähes 32 prosenttia. Kasvua selittävät pääosin yhtiössä käynnissä olevista laajoista riskienhallinnan kehitysprojekteista, viranomaisprosesseista sekä ohjeiden vastaiseen toimintaan liittyvän hallitun alasajon suunnitelman edistämisestä aiheutuneet kulut.
Lisäksi yhtiön henkilöstömäärä on kasvanut vertailukauteen nähden yritysjärjestelystä, uusien konttorien avaamisesta sekä riskienhallinnan prosessien vahvistamisesta johtuen.
Liiketoiminnan muut kulut olivat yhteensä 22,2 miljoonaa euroa, josta riskienhallinnan kehitystoimenpiteiden ja selvittelykulujen osuus oli 5,3 miljoonaa euroa.
Uusien toimintamallien sisäänajo aiheuttaa kuluja
Tammi-maaliskuun vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 4,6 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 25,6 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen kulu-tuottosuhde oli nousi viime vuoden 34,1 prosentista 54,4 prosenttiin.
Toimitusjohtaja Karri Alameri kertoo, että pankin kulujen kasvu selittyy pääosin kesällä 2024 käynnistetyn riskienhallinnan Noste-toimenpideohjelman toteuttamisella.
”Saimme hankkeen viimeiset investoinnit suunnitellusti tehtyä ensimmäisellä neljänneksellä, ja jatkamme uusien toimintamallien juurruttamista osaksi arjen toimintaa. Kokonaispanostukset Noste-hankkeessa olivat sen keston aikana 9,1 miljoonaa euroa. Samalla jatkamme valvojan arvion havaintojen toteuttamisesta”, Alameri kertoo.
Pankin korkotuottojen laskua selittää toimitusjohtajan mukaan markkinakorkojen lasku. Handelsbankenilta siirtyneet volyymit ovat kuitenkin osaltaan tukeneet korkokatteen kehitystä markkinakorkojen laskiessa.
Lisäksi Oma Säästöpankki kirjasi ensimmäiselle neljännekselle 3,0 miljoonan euron kuluvarauksen, jolla se varautuu Finanssivalvonnan asettamiin seuraamuksiin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen tarkastuksen loppuraportissa tunnistettujen puutteiden johdosta.
”Finanssivalvonnan tarkastus koski aikaa ennen joulukuuta 2023. Olemme käynnistäneet toimenpiteet puutteiden korjaamiseksi jo Finanssivalvonnan tarkastuksen ollessa meneillään viime vuonna”, Alameri kertoo.
Pankin mukaan taloudellisen toimintaympäristön epävarmuus on lisääntynyt. Näin ollen Oma Säästöpankki arvioi edelleen tilikauden 2025 vertailukelpoisen tuloksen ennen veroja olevan 65–80 miljoona euroa, kuitenkin täsmentäen sen olevan 65–80 miljoonan euron vaihteluvälin keskikohdan alapuolella.
Vertailukelpoinen tulos ennen veroja tilikaudella 2024 oli 87 miljoonaa euroa
Yhtiön liiketoiminnan näkymiin tilikaudella 2025 vaikuttaa markkinakorkojen lasku ja kulutason säilyminen edelleen korkealla johtuen riskienhallinta- ja laatuprosessien edellyttämistä it-investoinneista ja järjestelmäparannuksista. Lisäksi pankki jatkaa panostuksia asiakaskokemukseen eri kanavissa.
Toimintaympäristön ja taloustilanteen epävarmuus vaikuttaa tilikauden 2025 taseen erien ja vertailukelpoisen tuloksen kehitykseen.
Takana vaikeat ajat
Oma Säästöpankki on kohdannut viime aikoina useita merkittäviä ongelmia pankkitoiminnassaan.
Keväällä 2025 pankki ilmoitti havainneensa omissa valvontaprosesseissaan ohjeiden vastaista toimintaa luotonannossa, mikä heikensi olennaisesti pankin luottoriskiasemaa tiettyjen asiakaskokonaisuuksien osalta. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että luotonantoon liittyvää ohjeistusta rikottiin ja yksittäisiä asiakaskokonaisuuksia muodostettiin tietoisesti virheellisesti.
Lisäksi pankissa havaittiin toinenkin väärinkäytös, kun entistä työntekijää vastaan nostettiin syyte törkeästä kavalluksesta ja väärennyksestä.
Finanssivalvonta teki myös poliisille esitutkintapyynnön epäillyistä arvopaperimarkkinarikoksista, ja Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan pankkiin liittyvästä rikosepäilystä.
Ongelmat ovat vaatineet laajoja selvityksiä ja resursseja, ja pankki on toteuttanut toimenpideohjelman, jossa koko luottokanta on käyty läpi yhteistyössä ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa.
Pankin mukaan ongelmat ovat rajautuneet jo aiemmin tunnistettuihin tapauksiin, eivätkä ne koske koko luottokantaa. Lisäksi riskienhallintaa ja riippumattomia toimintoja on vahvistettu, mutta nämä panostukset ovat nostaneet kuluja ja vaikuttaneet ainakin lyhyellä aikavälillä pankin kasvuhalukkuuteen ja riskinottoon