Sopimusvalmistaja Incap arvioi, että yhtiön liikevaihto on tänä vuonna 210–230 miljoonaa euroa ja liikevoitto 23–29 miljoonaa euroa. Vuonna 2024 Incapin liikevaihto oli 230 miljoonaa euroa ja liikevoitto 29,2 miljoonaa euroa.
Aiemmin Incap oli arvioinut liikevaihdon ja liikevoiton yltävän viime vuotta korkeammalle.
Incapin mukaan uuteen arvioon vaikuttavat heikentyneet Yhdysvaltojen dollarin ja Intian rupian valuuttakurssit sekä epävarmuudet, jotka liittyvät Yhdysvaltojen tulleihin ja muihin Yhdysvaltojen hallinnon toimiin ja politiikkoihin, joiden vuoksi jotkut asiakkaat ovat siirtäneet projektejaan.
Arviot perustuvat oletukseen, ettei odottamattomia Incapin liiketoimintaympäristöön vaikuttavia muutoksia tapahdu esimerkiksi komponenttien saatavuudessa.
Tammi–maaliskuussa yhtiön liikevaihto nousi vertailukaudesta 1,6 prosenttia 52,2 miljoonaan euroon. Liikevaihdon kasvua vauhdittivat Intian ja Yhdysvaltain yksiköt sekä tehokas myynti nykyisille ja uusille asiakkaille, ja liikevaihtoon vaikutti negatiivisesti
Euroopan yksiköiden hidas alkuvuosi.
Ensimmäisen vuosineljänneksen oikaistu liikevoitto laski viime vuoden 6,2 miljoonasta eurosta 5,9 miljoonaan euroon.
”Vuosi alkoi odotustemme mukaisesti hieman hitaasti, sillä markkinoiden epävarmuus vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vaikutti moniin toimialoihin. Suhtaudumme kuitenkin optimistisesti tulevaisuuteen ja odotamme liiketoimintamme kehittyvän vahvemmin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla”, Incapin toimitusjohtaja Otto Pukk kertoi tulosraportin yhteydessä.



