Kaupankäynti Alibaban, Tencentin ja Baidun osakkeilla saa jatkua, kertoo Wall Street Journal.
Vieraana Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu.
Kauppasota ei silti ole vielä ohi.
Vuoden 2020 markkinanäkymiä varjostaa sijoittajien kovat odotukset, arvioi finanssitalo Korkia tuoreimmassa markkinakatsauksessaan.
Osakemarkkinoiden hermoilu on lientynyt ja katseet kohdistuvat jälleen osakemarkkinoiden perusasioihin.
Vaikka viime vuosi oli sijoittajalle erinomainen, uskoo Nordea hyviä tuottoja riittävän vielä tällekin vuodelle.
Helsingin pörssi nousi eilen poikkeuksellisen rajusti, lähes 1,5 prosenttia.
Osakemarkkinoilla on eletty joulukuussa vahvan optimismin aikaa.
Nordean analyytikko uskoo, että ensi vuonna euro alkaa vihdoin ja viimein vahvistua suhteessa dollariin.
Kehittyvien markkinoiden osakkeet ovat varainhoitotalo Pictet Asset Managementin mukaan nyt kalliita.
Maiden välillä saavutettu sopu ei tarkoita kaikkien tullien purkamista.
Kiinan vienti kärsi pahasti kauppasodan vuoksi marraskuussa
Maailmantalouden tilanne on nyt herkkä pienillekin negatiivisille signaaleille.
Kehittyvien markkinoiden osakeindeksit ovat nousseet rajusti.
Tunnelmat rapakon takana ovat myönteisemmät kuin Euroopassa.
Taloudessa ja politiikassa on otettu sijoittajan kannalta askeleita oikeaan suuntaan, arvioi Nordean sijoitusstrategi.
Kauppasotaa käyvien Kiinan ja USA:n tuoreet talousluvut ovat odotettuakin heikommat.
Taaleri on laskenut sijoitussalkkujensa riskipainoa.
Kiinalaistuotteiden tuontitullirajoituksia lykätään. Samalla Kiina lupaa ostavansa yhdysvaltalaisia maataloustuotteita 40-50 miljardin dollarin edestä.
Kommentit