Teknologiapalveluihin keskittyvä Etteplan laskee aiempaa arviotaan vuoden 2025 liikevaihdostaan ja liikevoitostaan markkinakysynnän epävarmuuden ja liiketoiminnan odotettua heikomman kehityksen vuoksi.
Uuden arvion mukaan liikevaihdon arvioidaan olevan 365-385 miljoonaa euroa ja liikevoiton olevan 19-24 miljoonaa euroa.
Etteplan oli arvioinut toukokuun alussa julkistetussa osavuosikatsauksessaan konsernin vuoden 2025 liikevaihdon olevan 365-395 miljoonaa euroa, ja liikevoiton olevan 23-28 miljoonaa euroa. Viime vuonna liikevaihto oli 361 miljoonaa euroa ja liikevoitto 18,4 miljoonaa euroa.
Etteplan antaa myös ennakkotietoja toisen neljänneksen liikevaihdostaan ja liikevoitostaan. Liikevaihdon yhtiö arvioi olevan noin 91,4 miljoonaa euroa ja liikevoiton noin 4,4 miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia. Analyytikoiden konsensus on odottanut 93 miljoonan euron liikevaihtoa ja 5,75 miljoonan euron liikevoittoa, joten sekä myynti että tuloskehitys ovat jäämässä alle odotusten toisella vuosineljänneksellä.
Etteplanin näkymien negatiiviseen kehitykseen vaikuttaa korkealla olevat geopoliittiset jännitteet ja kauppasota sekä niiden aiheuttama epävarmuus markkinoilla.
”Kauppasota on entisestään hidastanut asiakkaiden päätöksentekoa uusista investoinneista, ja jo sovittujakin projekteja on keskeytetty, lykätty eteenpäin tai jopa peruttu epävarmuuden takia. Heikon markkinatilanteen takia liikevaihtomme ja kannattavuutemme tulevat jäämään aiemmin arvioimastamme tasosta, ja joudumme laskemaan ohjeistustamme tälle vuodelle”, Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki sanoo.
Näkin mukaan orastava kauppasopu EU:n ja Yhdysvaltojen välillä voi parantaa tilannetta, mutta sen vaikutuksia kuluvaan vuoteen on tällä hetkellä erittäin vaikeaa arvioida.
Evlin analyytikko Atte Jortikka kertoo pankin aamukatsauksessa, että Evlin arvion mukaan heikosta suorituksesta huolimatta yhtiön kehitys on ollut linjassa markkinoiden kanssa. Etteplanin verrokkiyhtiöt ovat yleisesti raportoineet heikkoja tuloksia sekä heikkoa kysyntänäkymää.
”Tulevaisuutta ajatellen Yhdysvaltojen ja EU:n kauppasopimus lieventää epävarmuutta, mikä voisi johtaa lykättyjen investointipäätösten eteenpäin liikahtamiseen. Lisäksi Euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi on jatkanut parantumistaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana”, Jortikka kertoo.
Vuosi 2024 oli Etteplanille erittäin vaikea. Toimitusjohtajan mukaan yhtiön asiakkaiden saadut tilaukset ja tilauskannat olivat yleisesti laskusuunnassa koko vuoden ajan, ja päätöksiä uusista investoinneista tehtiin erittäin epävarmassa markkinatilanteessa todella vähän. Tämä johti kysyntätilanteen heikkenemiseen kaikilla vuosineljänneksillä.
Näkin mukaan puolustusvälineteollisuus ja energiateollisuus olivat ainoat asiakastoimialat, joilla nähtiin positiivista kehitystä.
Euroopassa erityisesti Suomen ja Saksan markkinat olivat viime vuonna yhtiölle vaikeita markkina-alueita, mutta myös muualla kysyntä oli heikkoa. Kiinan markkina kulki toisella vuosipuoliskolla vastakkaiseen suuntaan, ja kysyntätilanne parani selvästi.
Tilinpäätöksen yhteydessä Etteplan arvioi, että puolustusvälineteollisuuteen liittyvät investoinnit jatkuvat hyvällä tasolla ja energiateollisuuden kohtuullisella tasolla, mutta vihreän siirtymän kiihdyttämiseen liittyvät investoinnit ovat hieman hidastuneet. Helmikuussa yhtiö odotti markkinatilanteen kuitenkin kääntyvän parempaan suuntaan vuoden 2025 aikana.
Evlin päivitettyjen ennusteidemme perusteella Etteplania arvostetaan 12-11x oikaistulla EV/EBITA kertoimella vuosille 2025-2026, Jortikka kertoo. Hänen mukaansa keskimäärin kertoimet näyttävät Evlin ennusteiden valossa neutraaleilta sekä suhteellisesti että absoluuttisesti.
”Pitkän aikavälin potentiaali on yhä olemassa, mutta nykyinen epävarmuus sekä heikko tuloskunto himmentävät sitä toistaiseksi”, analyytikko arvioi.
Evli säilyttää Etteplanin lisää-suosituksen, mutta tarkistaa osakkeen tavoitehintaa 11 euroon aiemmasta 11,5 eurosta.
Etteplanin puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulle 2025 julkistetaan keskiviikkona 6. elokuuta.
Artikkelia on täydennetty Evlin analyytikon näkemyksillä 29. 7. 2025 kello 10.07.



