
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 1,9 prosenttia elokuussa 2025 verrattuna vuotta aiempaan. Edelliseen kuukauteen verrattuna hinnat laskivat 0,3 prosenttia.
Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat elokuussa 2025 kuudessa suurimmassa kaupungissa 1,3 prosenttia ja suurten kaupunkien ulkopuolella 2,9 prosenttia verrattuna vuotta aiempaan.
Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 0,4 prosenttia vuoden takaisesta, mutta nousivat 1,1 prosenttia edelliskuusta.
Suurista kaupungeista hinnat nousivat vuoden takaisesta Vantaalla (0,5 prosenttia) ja Helsingissä (0,4 prosenttia). Hintojen lasku oli suurinta Tampereella (-3,9 prosenttia) ja Turussa (-3,8 prosenttia).
Markkinoiden tahmeudesta kertoo sekin, että kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin elokuussa kolme prosenttia vähemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin.
Tuoreet tilastot eivät anna vieläkään lupausta asuntomarkkinoiden lähdöstä nousuun, arvioi PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa aamun lukuja. Tilanne heijastelee Suomen yleistä vaisua talouskehitystä ja kotitalouksien varovaisuutta kulutuspäätöksissään.
Kuluttajien asunnonostoaikomukset ovat madelleet jo pari vuotta vähäisinä, ja työttömyyden jyrkkä nousu on pitänyt epävarmuutta yllä.
”Toisaalta tuoreet luvut vastaavat jotakuinkin odotuksia, ja jo pitkään nähty hintojen siksak-liike jatkuu. Hinnat tuskin tästä enää luisuvat rajusti alaspäinkään, ellei taloudessa koeta vielä jotain uutta kielteistä shokkia”, sanoo Holappa.




