
Eurooppalaista energiamarkkinaa leimaa tällä hetkellä erittäin lupaava investointiympäristö, uskoo United Bankersin salkunhoitaja Tom Wiik markkinakatsauksessaan. Maanosan energiamarkkinan isoimpina kasvuajureita ovat geopoliittiset tekijät, energiaomavaraisuus, sähköistyminen ja teolliset investoinnit.
Wiikin mukaan geopoliittiset jännitteet, kuten esimerkiksi sodat, sanktiot, kauppasaarrot ja muut öljyn ja kaasun saatavuuteen liittyvät ongelmat korostavat energiaomavaraisuuden merkitystä.
”Käytännössä energiaomavaraisuus saavutetaan uusiutuvan energian tuotannon lisäämisellä, jolloin riippuvuutta esimerkiksi kaasusta, kivihiilestä ja öljystä voidaan vähentää. Myös sähköverkkojen toimivuuteen ja kestävyyteen sekä valtioiden välisten sähkön siirtoyhteyksien parantamiseen panostetaan huomattavasti osana huoltovarmuutta”, salkunhoitaja toteaa.
Lisäksi sähkön kulutuksessa näkyy hyviä merkkejä sähköistymisen edistymisestä.
”Teollisuudessa esimerkiksi terästeollisuuden sähköistyminen ei ole vielä kunnolla käynnistynyt, mutta kevyemmässä teollisuudessa, esimerkiksi prosessihöyryn ja lämmön tuotannossa sähköistyminen on jo merkittävässä roolissa. Suomessa on kuluvan vuoden aikana nähty esimerkiksi huomattavia investointeja niin sanottuihin sähkökattiloihin, joiden käyttöönotto tulee tasaamaan kulutusta”, Wiik toteaa.
Sähkön kulutus kasvaa
Salkunhoitajan mukaan lähivuosina sähkön kulutuksen lisääntyminen on merkittävä trendi, mikä ajoittain saattaa johtaa sähkön riittävyyden kriittiseen arviointiin ja korkeisiin hintoihin.
Yksi sähkönkulutusta lisäävä tekijä on kasvavat investoinnit datakeskuksiin. Suomessa on kuluvana vuonna uutisoitu useista datakeskusinvestoinneista. Wiikin mukaan niiden tarvitsema sähkö tulee lisäämään sähkön tarvetta huomattavasti.
”Datakeskusten osalta merkittävää on niiden ympärivuotinen sähköntarve, jonka täyttäminen edellyttää sekä tuulivoimaa, aurinkovoimaa että akkuja.”
Sähkön kysyntäennusteet osoittavat huomattavaa nousua erityisesti vuosikymmenen vaihteeseen, Wiik kertoo. Se tulee entisestään lisäämään tarvetta uusiutuvan energian investoinneille.
Lähitulevaisuudessa Suomessa tullaankin näkemään useampia pienempiä ja isompia uusiutuvan energian investointiuutisia.
Pörssinoteerattujen rahastojen avulla kiinni energiasektorin imuun
Kuinka sijoittaja sitten voi hyötyä tästä sähköistymisen trendistä? Yksi tapa on sijoittaa energiasektorin yhtiöihin kulupihien pörssinoteerattujen indeksirahastojen kautta.
Markkinoilta löytyy useita ETF-rahastoja, jotka sijoittavat Utilities-sektorille eli infrastruktuuripalveluihin.
Utilities-segmentti mielletään defensiiviseksi sijoittamisen näkökulmasta, koska näiden yhtiöiden tarjoamat palvelut, kuten sähkö, vesi ja kaasu, ovat välttämättömiä riippumatta talouden tilasta.
Talouden heilahtelut eivät juuri vaikuta utiliteettiyhtiöiden kysyntään, sillä kotitaloudet ja yritykset tarvitsevat niiden palveluita yhtä lailla lasku- ja noususuhdanteissa. Tämä tekee liiketoiminnan kassavirroista ja tuloksista tavanomaista vakaampia ja helpommin ennustettavia, mikä heijastuu usein myös osakekurssien maltillisempana heiluntana.
Sijoittajat hakevat tältä alalta turvaa etenkin talouden epävarmoina aikoina, sillä segmentti tarjoaa suhteellista vakautta ja säännöllisiä osinkotuloja, vaikkei tuottopotentiaali ole yhtä korkea kuin syklisillä aloilla.
Utilities-sektorilta kulupihejä ETF-rahastoja moneen lähtöön
Suurin tälle segmentille sijoittava pörssinoteerattu indeksirahasto on iShares Global Clean Energy Transition UCITS ETF USD, joka pyrkii seuraamaan S&P Global Clean Energy Transition -indeksiä. S&P Global Clean Energy Transition -indeksi seuraa maailman suurimpia ja likvideimpiä osakkeita, jotka toimivat puhtaan energian liiketoiminnassa.
ETF:n kokonaiskulut ovat 0,65 prosenttia vuodessa. iShares rahasto jäljittelee kohdeindeksin kehitystä täyden replikoinnin menetelmällä eli hankkimalla kaikki indeksin osakkeet. ETF:n osingot jaetaan sijoittajille puolivuosittain.
Rahaston hallinnoitavat varat ovat lähes 1,96 miljardia euroa. ETF lanseerattiin heinäkuussa 2007 ja se on rekisteröity Irlantiin.
Rahaston sijoitukset painottuvat melko tasaisesti eri puolille maailmaa ja suurin paino on Yhdysvalloissa noin 21 prosentin osuudella. Suurimpia sijoituksia ovat tällä hetkellä First Solar, Vestas, Iberdrola, SSE ja EDP.
Toiseksi suurin sektorin rahasto on iShares S&P 500 Utilities Sector UCITS ETF USD. Tämän rahaston juoksevat kulut ovat vain 0,15 prosenttia vuodessa.
Rahasto on ainoa ETF, joka seuraa S&P 500 Capped 35/20 Utilities -indeksiä. Myös se jäljittelee kohdeindeksin kehitystä täyden replikoinnin menetelmällä. ETF:n osingot kumuloidaan ja sijoitetaan uudelleen rahastoon.
Rahaston hallinnoitavat varat ovat 608 miljoonaa euroa. ETF lanseerattiin maaliskuussa 2017 ja se on rekisteröity Irlantiin.
Rahasto sijoittaa yhdysvaltalaisiin yhtiöihin, ja sen suurimmat sijoitukset ovat Nextra Energy, Constellation Energy, Southern Co., Duke Energy ja Vistra.
Kolmas iso Utility-sektorin iso ETF-rahasto on Amundi MSCI New Energy UCITS ETF. Rahaston juoksevat kulut ovat 0,60 prosenttia vuodessa. Rahasto seuraa MSCI ACWI IMI New Energy Filtered -indeksiä. Myös tämä ETF jäljittelee kohdeindeksin kehitystä täyden replikoinnin menetelmällä. Rahaston osingot jaetaan sijoittajille vuosittain.
Rahaston hallinnoitavat varat ovat 574 miljoonaa euroa. Se lanseerattiin lokakuussa 2007 ja sen kotipaikka on Ranska.
Puhtaasti Euroopan Utility-segmentille sijoittava pörssinoteerattu indeksirahasto on iShares STOXX Europe 600 Utilities UCITS ETF. Rahaston juoksevat kulut ovat 0,47 prosenttia vuodessa.
ETF jäljittelee kohdeindeksin kehitystä täyden replikoinnin menetelmällä ja osingot jaetaan sijoittajille vähintään kerran vuodessa.
Rahaston suurimpia sijoituksia ovat tällä hetkellä Iberdrola, National Grid, Enel, ENGIE ja E.ON.
Lue myös tämä: Asiantuntija nimeää neljä kovaa tekoälybuumista hyötyvää pörssiyhtiötä – enemmän kuin pelkkiä algoritmeja



