Talouden trendit

Yle: Pörssissä väärinkäyttöepäilyjä enemmän kuin koskaan

Suomen Finanssivalvonnan mukaan Suomessa tutkittiin viime vuonna enemmän pörssin väärinkäyttöepäilyjä kuin koskaan aikaisemmin.

Suomessa Finanssivalvonnan tutkittavaksi tuli viime vuonna yhteensä sata arvopaperimarkkinoiden väärinkäyttöepäilyä, mikä on selvästi enemmän kuin yhtenäkään aiempana vuonna, kertoo Yle . Vuonna 2012 epäilyjä oli 85 kappaletta.

Sisäpiiritietojen väärinkäyttöä on yritetty kitkeä tiukennetulla lainsäädännöllä ja valvonnan lisäyksellä.

FIVA:n mukaan epäilyt koskevat muun muassa kurssimanipulaatiota, tiedonantovelvollisuuden rikkomista ja sisäpiiritiedon väärinkäyttöä. Selvästi suurin osa vilppiepäilyistä kohdistu nyt pörssin sisäpiiritiedon väärinkäyttöön.

Osakesäästäjien keskusliiton toimitusjohtaja Antti Lahtinen on tilanteesta huolissaan.

”Kyllä se melko huolestuttavalta vaikuttaa. Kun miettii pörssin ja markkinapaikan luotettavuutta ja uskottavuutta, niin kyllä tällaiset epäilyt aina sitä heikentää”, sanoo Lahtinen.

Kommentoi
Ylös
>