Markkinakommentit

Tältä näyttää tuloskausi – osakkeille ei vaihtoehtoja

Vaikka sijoittajat ovat suosineet viime aikoina valtionlainoja, eivät korkosijoitukset pysty edelleenkään kilpailemaan osakesijoitusten kanssa, arvioi Nordea.

Markkinat ovat Nordean mukaan tällä hetkellä odottavassa tilassa. ”Sijoittajat suosivat valtionlainoja geopoliittisten jännitteiden, epävarmemmiksi muuttuneiden talousnäkymien sekä matalan inflaation vuoksi”, pankki toteaa markkinakommenteissaan.

Korkosijoitukset eivät kuitenkaan pysty tällä hetkellä kilpailemaan osakkeiden kanssa.  ”Osakkeiden tarjoama tulostuotto (eli tulokset suhteutettuna kurssitasoon) peittoaa helposti tämänhetkisen korkotason.”, Nordea toteaa.

Pankki korkojen nousevan maltillisesti vuoden loppua kohden, mutta nopeaa muutosta ei ole tulossa.

Myös yhtiöiden tuloskehitys tukee osakemarkkinoita.

Tehostamistoimia ilman kasvua

Tähän mennessä tuloksensa julkistaneet yritykset ovat Nordean mukaan raportoineet kelvollista kehitystä. Tosin resepti kannattavuuden parantamiseksi ei tue kasvua, sillä yhtiöt parantavat kannattavuuttaan edelleen tehostamistoimien avulla. Investoinnit ovat maltillisia, eikä markkinoiden kaipaamaa liikevaihdon selkeää kasvua ei vielä ole näköpiirissä, pankki toteaa.

Helsingin pörssissä 17 yhtiötä on ehtinyt julkaista tuloksensa. ”Tuloskauden alku on ollut varovaisen myönteinen, vaikkakin ei yhtä valoisa kuin Wall Streetillä. Valtaosa yhtiöistä on osunut varsin lähelle odotuksia niin liikevaihdon, tuloksen kuin näkymiensä osalta”, Nordea toteaa.

Konepajat Helsingin pörssin valopilkkuja

Pankin mukaan viime viikon parhaista kotimaisista uutisista vastasivat perjantaina tulosvuorossa olleet pörssin suuret konepajat, eli Kone ja Wärtsilä.

”Wärtsilän liikevaihto ylsi lähes odotuksiin, kun taas liikevoitto ylitti ne. Kun samalla uudet tilaukset olivat odotettua paremmalla tasolla ja yhtiö nosti koko vuoden ohjeistustaan, on tulosraportti kokonaisuudessaan hyvin myönteistä luettavaa”, Nordea toteaa.

Koneen liikevaihto ja -voitto osuivat Nordean mukaan varsin tarkkaan markkinoiden odotuksiin, mutta uusia tilauksia yhtiö kerrytti 85 miljoonaa odotettua enemmän. Samalla Kone nosti hieman koko vuoden ohjeistustaan liikevoiton osalta.

Myös Cargotec ylitti odotukset uusien tilausten suhteen.” Mielenkiintoista on se, että tilausuutisia saatiin hyvin vähän ennen tuloskauden alkua. Tämä on luonnollisesti hillinnyt odotuksia, mutta kertoo myös siitä, että tilaukset ovat pääosin pienempiä ja runsaslukuisempia”, Nordea toteaa.

Pettymyksiltäkään ei ole vältytty.

Teleoperaattori Elisan tulos jäi odotuksista, mutta laskun takana oli erityisesti se, että osake oli noussut pitkään ja oli jo hyvin tiukkaan arvostettu, Nordea arvioi. Pettymys oli pankin mukaan selvästikin myös se, ettei yhtiö nostanut ohjeistustaan, mikä saattaa olla edessä Q3-raportin yhteydessä.

Toinen pettymys oli Nordean mukaan Tieto, jonka osake laski tulosraportin jälkeen yli 7 %. ”Yhtiön ongelmana oli kannattavuuskehitys, mutta ohjeistukseen ei tullut muutoksia.”

Yhtiöiden kohtuullisten talousnäkymien sekä matalan korkotason vuoksi Nordea suosii edelleen osakkeita.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös