Markkinakommentit

Osakkeet purjehtimassa läpi Kreikan myrskyn

Sijoittajat eivät usko Kreikan kriisin tarttuvan muihin euroalueen reunamarkkinoihin, toteaa Pictet Asset Management Barometer-katsauksessaan.

Kun Barometer-katsaus valmistui 29.6., Kreikan velkakriisi oli siirtymässä vaaralliseen vaiheeseen, jossa irtautuminen eurosta näytti yhä todennäköisemmältä. 

Turhautuneena velkaneuvottelujen junnaamiseen Kreikan hallitus yllättäin päätti järjestää kansanäänestyksen 5.7. velkojien esityksistä.

Pääoman liikkeitä rajoitettiin odotetusti pyrkimyksenä rajoittaa rahan nostoa pankeista ja siirtämistä ulkomaille. Maa näyttää nyt hyvin todennäköisesti jättävän 1,5 miljardin euron velkansa maksattamatta Kansainväliselle valuuttarahastolle. Velka piti maksaa kesäkuun lopussa.

Markkinat toipuivat Kreikka-shokista

Markkinat olivat aluksi päästään pyörällä, mutta tappiot jäivät selvästi pienemmäksi kuin globaalin finanssikriisin aikana 2008–2009. Kun kaupankäynti alkoi Kreikan ilmoitettua pääomaliikkeiden rajoituksista, eurooppalaiset osakkeet laskivat noin 4,5 prosenttia. Saksan DAX-indeksi jäi 11 prosenttia alle huhtikuun huippulukujen.

Euroopan markkinat näyttivät kuitenkin päätyvän edelliskuun lopun tasolle.

Velkamarkkinoilla Italian 30 vuoden joukkolainat putosivat Kreikan rajoitusten jälkeen 9 prosenttia, mutta nousivat takaisin myöhemmin. 10 vuoden lainan spreadi Italian ja Saksan joukkolainojen välillä nousi 120 korkopisteestä 199 pisteeseen ennen kuin tasaantui 150 pisteeseen. Spreadi on kuitenkin suurimmillaan sitten marraskuun ja noin kaksinkertainen maaliskuiseen tasoon.

Kreikasta huolimatta euro oli nousemassa maltillisesti Yhdysvaltain dollaria vastaan kuukauden loppua kohden.

Vaimeat liikkeet markkinoilla viittaavat siihen, että sijoittajat pitävät kriisin tarttumista muihin Euroopan reuna-alueen markkinoihin epätodennäköisenä. Tätä tukee Euroopan keskuspankin vakaa päätös pitää seuraukset kurissa.

Maailman osakeindekseissä julkiset palvelut ja kaivostoiminta pärjäsivät huonoimmin. Tähän vaikuttivat talouden huonot näkymät Kiinassa ja muilla kehittyvillä markkinoilla, mikä painoi raaka-aineiden hintoja.

Kehittyvillä markkinoilla Kiina nousi valokeilaan 

Vaikka Kiinan kansanpankki laski korkoja, kiinnostus kiinalaisiin osakkeisiin ei saanut uutta tuulta. Kiinan osakemarkkinat ovat nyt laskussa ja menestyivät alueista huonoimmin kuukauden aikana. Markkinoiden korjaus on painanut aasialaisia kehittyviä markkinoita.

Pictet pitää yhä ylipainon osakkeissa. Ne ovat halpoja verrattuna joukkolainoihin, ja yritysten tulokset paranevat edelleen.

Alueista kehittyvillä markkinoilla on alipaino, koska yritysten tulokset ovat heikkoja ja Yhdysvaltain korkojen nosto lähenee. Eurooppalaiset ja japanilaiset osakkeet kehittyvät vahvimmin.

Sektoreista Pictet suosii vieläkin halpoja, syklisiä aloja, kuten teknologiaa, finanssialaa ja teollisuutta.

Pictet vähentää sijoituksia eurooppalaisiin high yield -joukkolainoihin, mutta sijoittaa lisää eurooppalaisiin valtionlainoihin.

Kommentoi
Ylös
>