Osakeanalyysit

Fortum tarjoaa houkuttelevaa tuottoa suhteessa riskiin

Hulppea osinkotuotto ja mahdolliset tehostamistoimet tekevät Fortumista mielenkiintoisen sijoituskohteen.

Fortumin heikkojen neljännen vuosineljänneksen tuottojen ei pitäisi tuottaa yllätystä, kun otetaan huomioon ennätysalhainen sähkön hinta ja ruplan kurssin vajoaminen, arvioi Handelsbanken aamukatsauksessaan.

Sijoittajan kannalta Fortum saattaa silti olla mielenkiintoinen sijoituskohde – johtuen mahdollisista tehostamistoimista.

”Taistellakseen heikkoja tuottonäkymiä vastaan uskomme Fortumin ilmoittavan tehostustoimista, joilla säästettäisiin kustannuksia 100 miljoonaa euroa vuodessa”, Handelsbanken arvioi.

Yhdessä 9,3 prosentin osinkotuoton kanssa Fortumin riski/tuottosuhde pysyy yhä houkuttelevana, pankki toteaa.

Lisäksi Fortum tarjonnee tänä keväänä poikkeuksellisen hulppean osinkotuoton.

Handelsbanken ennustaa osakekohtaiseksi osinkoehdotukseksi 1,3 euroa, jolloin nykyisellä kurssitasolla osinkotuotto nousisi peräti 9,0 prosenttiin.

Handelsbankenin ennuste on optimistisin osinkoennuste, sillä konsensusennuste 2016-2017 osingoista asettuu 0,73-1,3 euroon.

Handelsbankenin mukaan Fortumin oma osinkopolitiikka jättää liikaa tilaa tulkinnalle.

”Me ottaisimmekin mielellämme vastaan läpinäkyvämmän politiikan, jossa Fortumin ylipääomitetun taseen painoarvo olisi suurempi.”

Fortum julkaisee tuloksensa ensi keskiviikkona 3. helmikuuta.

Handelsbankenin suositus Fortumin osakkeelle on edelleen ”Osta”. Tavoitehintaa pankki reivasi hieman alaspäin 17,5 eurosta 17 euroon.

Fortum-energiayhtiö-osakekurssi-012016

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös