Sijoitusideat

Wärtsilä on Evlin suosikkiosake

Lähde: Wärtsilä Oyj

Lähde: Wärtsilä Oyj

Evli Pankin kuukauden sijoitusidea on konepajayhtiö Wärtsilä, joka on osoittanut vahvuutensa vaikeissa markkinaolosuhteissa.

Wärtsilä raportoi hyvät neljännen vuosineljänneksen ja antoi lupaavan ohjeistuksen vuodelle 2016, Evli toteaa raportissaan.

Osakekohtainen tulos nousi kvartaalilla 0,79 euroon edellisvuoden 0,60 eurosta ja liikevaihto nousi kolme prosenttia. Tosin tilauskertymä laski viimeisellä kvartaalilla kahdeksan prosenttia vuoden 2014 viimeisestä kvartaalista.

Wärtsilän toimitusjohtajan, Jaakko Eskolan mukaan Vuoden 2015 tavoitteiden saavuttamista tukivat vankka viimeinen vuosineljännes ja huoltovolyymien kasvun jatkuminen.

”Vuotta 2016 tarkasteltaessa uskomme markkinatilanteen pysyvän ennallaan. Huoltomarkkinoiden suotuisan kehityksen odotetaan jatkuvan. Energiamarkkinoiden olosuhteet säilyvät haastavina ja uusien alustilausten kysyntä rajallisena, joka johtuu ylikapasiteetista ja öljyn alhaisesta hinnasta”, Eskola toteaa.

Wärtsilä odottaa myynnin kasvavan tänä vuonna 0–5 prosenttia ja liikevoittomarginaalin ennen kertaluonteisia eriä olevan 12,5–13 prosenttia. 2015 liikevoittomarginaali oli 12,2 prosenttia.

”Yhtiö on suoriutunut erittäin hyvin vaikeissa markkinaolosuhteissa”, Evli toteaa.

Evli uskoo että kannattavuus paranee nousevan huollon osuuden sekä laajentuneen tuote- ja palveluvalikoiman myötä. ”Odotuksemme konepajojen osalta ovat yleisesti ottaen varovaisia. Kasvu ja kannattavuus ovat kiven alla. Uskomme, että Wärtsilästä löytyy molempia.”

Evlin tavoitehinta Wärtsilälle on 47 euroa, mikä on reippaasti yli nykykurssin. Suositus on ”Osta”.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös