Osakeanalyysit

Kriisiyhtiön kulisseissa tapahtuu kummia

Konepajayhtiö Componentan ympärillä kuhisee. Yhtiön saneerausilmoitus tuli täydellisenä yllätyksenä yhtiön omistajille. Osa omistajista vaikuttaa kuitenkin tienneen yhtiön massiivisista ongelmista.

Eilen valuvalmisteiden valmistaja Componenta ilmoitti hakeutuvansa yrityssaneeraukseen.  Yhtiö perusteli päätöstään sillä, että sen likviditeettitilanne on muodostunut kriittiseksi viimeaikaisen liikevaihdon ja kannattavuuden odotettua heikomman kehityksen vuoksi.

Sijoittajille ja markkinoille ilmoitus tuli täysin puun takaa.

Osakkeen poikkeuksellisen raju kurssiromahdus, lähes 50 prosenttia yhden päivän aikana, on harvinaista. Kurssiromahdus on selkeä osoitus siitä, että yllätys oli suurimmalle osalle omistajista totaalinen.

On hiukan erikoista, että sijoittajat ovat olleet noin totaalisesti pihalla yhtiön tilanteesta. Varsinkin kun tiedetään, että jo viime maaliskuussa Componentan tilintarkastaja Pricewaterhouse Coopers epäili Componentan kykyä jatkaa toimintaansa. Tilintarkastuskertomuksen mukaan kriisiyhtiön toiminnan tuloksellisuus on ollut suunniteltua heikompaa, koska tuottavuus kehittyi odotettua heikommin, laatukustannukset olivat kireät ja likviditeettitilanne on jatkunut kireänä jo pitkään.

Lisäksi Componentan massiivisista vaikeuksista on kerrottu jo aiemmin. ”Meille on tullut totaalisia floppeja. Olemme myyneet tuotteita, joita tuotantolinjojemme koneilla ei voi tehdä laadukkaasti. Nämä fataalit virheet maksavat meille miljoonia euroja joka vuosi”, kiteytti yhtiön ongelmat marraskuusta lähtien yhtiötä vetänyt Harri Suutari Talouselämälle.

Laatuongelmien lisäksi päänvaivaa Componentalle ovat tuoneet vaikea markkinatilanne sekä raju palkkainflaatio Turkissa. Kaikki nämä ovat olleet sijoittajien tiedossa.

Viime lokakuussa yhtiö antoi myrskyvaroituksen markkinatilanteen vaikeuksistaantulosvaroituksessaan. Kiinan talouskasvun heikentyneet näkymät olivat tuolloin laskeneet raaka-aineiden hintoja. Myös heikentänyt investointikysyntää erityisesti rakennus- ja kaivosteollisuudessa rapautti yhtiön tuloskuntoa.

Componentan taustalla tapahtuu muutakin erikoista.

Arvopaperi-lehti havaitsi, että Componentan osakkeella käytiin huomattavan runsaasti kauppaa vain pari päivää ennen eilistä tullutta yrityssaneerausilmoitusta.

Keskiviikkona Componentan osaketta vaihtui Arvopaperi-lehden mukaan 367 000 kappaletta 145 000 eurolla yhteensä 140 kaupalla. Maanantaina kappalemäärä lähenteli miljoonaa osaketta ja vaihtoa kertyi lähes 400 000 eurolla yhteensä 280 kaupassa.

Osakkeen tavanomainen päivävaihto viime viikkoina on ollut vain muutamia kymmeniä tuhansia euroja ja kauppojen lukumäärä on jäänyt alle sadan.

Kaksi suurinta myyjää olivat viime kuussa Suomen Teollisuussijoitus ja Danske Invest Suomen Pienyhtiöt -rahasto.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös