Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että toisin kuin aiemmin markkinoilla olleissa kiinteäkorkoisissa lainamuodoissa, lainan voi myös maksaa etuajassa takaisin ilman erillisiä korvauksia.
”Korkotaso on nyt historiallisen alhaalla. Lyhyellä aikavälillä korkojen nousulta suojautuminen ei ole tällä hetkellä välttämättä omistaja-asiakkaidemme näkökulmasta kannattavaa, mutta pidemmällä aikavälillä korkotason ennustettavuus heikkenee ja korkojen nousulta suojautumisen merkitys kasvaa”, sanoo OPn Pankkitoiminnan johtaja Jouko Pölönen.
Suomessa markkinoilla olleet kiinteäkorkoiset asuntolainat ovat tähän asti tarjonneet mahdollisuuden asuntolainan sitomiseen kiinteään korkoon korkeintaan 10-15 vuodeksi. Lisäksi asuntovelallinen on yleensä joutunut maksamaan pankille korvauksen, mikäli laina on haluttu maksaa sovittua aiemmin pois ja korot ovat laina-aikana laskeneet.
Uudessa OP:n mallissa lainanottaja saa kiinteän koron saa koko laina-ajalle. Halutessaan lainan voi myös maksaa takaisin suunniteltua aikaisemmin ilman kustannuksia, ja laina-aikana voi pitää lyhennysvapaata normaalimenettelyn mukaan. Asiakas voi valita kiinteän koron myös vain osaan lainamäärästä.
Suomessa asuntolainat on perinteisesti sidottu vaihtuvaan Euribor-korkoon. Monissa Keski-Euroopan maissa lähes kaikki asuntolainat sidotaan kuitenkin OP:n mukaan kiinteään korkoon.
”Asuntovelallisen kannalta kiinteän koron etuna on sen ennustettavuus. Asuntolainan kaikki kulut ovat tiedossa jo lainanottohetkellä. Ennustettavuuden takia kiinteäkorkoista lainaa voi nykyisellä matalalla korkotasolla myös saada halutessaan enemmän kuin Euribor-korkoihin sidottua lainaa, jossa asiakkaan maksukyky lasketaan kuuden prosentin korkotason mukaan”, Pölönen sanoo.
OP tarjoaa kiinteäkorkoista asuntolainaa vain omistaja-asiakkailleen. Tällä hetkellä sen pohjakorko asettuu pisimmilläkin laina-ajoilla alle 1,5 prosenttiin. Kun tähän lisätään asiakaskohtainen lainamarginaali, kiinteäkorkoisen lainan kokonaiskorko jää useimmilla laina-ajoilla selvästi alle 3 prosenttiin. Korko pysyy koko laina-ajan muuttumattomana.