Kotitalouksien säästämisaste laski heinä-syyskuussa 0,2 prosenttiyksiköllä -0,8 prosenttiin. Säästämisaste on säästön osuus käytettävissä olevasta tulosta. Kotitalouksien investointiaste tasoittui 10,8 prosenttiin neljän peräkkäisen kasvuneljänneksen jälkeen. Suurin osa kotitalouksien investoinneista muodostuu asuntoinvestoinneista.
Säästämisasteen heikentyminen johtui pääasiassa kulutusmenojen kasvusta, sillä myös kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kasvoivat kolmannella neljänneksellä, arvioi Tilastokeskus. Kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo hintojen muutoksesta puhdistettuna kasvoi 0,8 prosenttia edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä.
Luultavasti myös Suomen taloustilanteen kohentuminen ja pitkään historiallisen alhaalla pysyneet korot ovat pitäneet yllä kotitalouksien kovaa kulutustahtia.
Suomalaistalouksien tulokehitys on ollut kuitenkin heikkoa pidemmällä ajanjaksolla tarkasteltuna.
Tilastokeskuksen mukaan asuntokuntien käytettävissä olevien rahatulojen reaalinen vuosimuutos on ollut negatiivinen 2010-luvulla monena vuotena peräkkäin, mutta vuosi 2015 näyttää pitkään aikaan paremmalta: sekä keskiarvon että mediaanin mukaan asuntokuntien tulot kasvoivat muutamaan edellisvuoteen verrattuna selvästi.
Keskiarvolla mitattuna reaalitulojen kasvu ylitti viime vuonna prosentin rajan, mediaanituloilla mitattuna tulojen kasvu oli 0,8 prosenttia.