Rahastotietoa

Sijoittaja.fi listasi parhaat sijoitusrahastot

Listan kärkeen rynnivät pienyhtiöihin sijoittavat rahastot.

Sijoittaja.fi:n vertailussamme oli mukana 33 pääasiassa suomalaisiin osakkeisiin sijoittavaa osakerahastoa, joilta löytyy 5 vuoden tuottohistoria.

Sijoittaja.fi vertasi rahastoja seitsemän ominaisuuden perusteella, joiden perusteella kunkin rahaston kokonaispisteet muodostuivat painotetusta keskiarvosta. Ominaisuuksia ovat vuosituotto viiden vuoden ajalta, viiden parhaan kuukausituoton keskiarvo, viiden heikoimman kuukauden keskiarvo, keskimääräinen voitto suhteessa indeksiin, indeksin voittaneiden kuukausien osuus, riski volatiliteetilla mitattuna sekä tuotto suhteessa riskiin.

Rahastojen kärkeen nousivat pienyhtiöt. ”Pienyhtiöihin sijoittaminen on tunnettu sijoitustyyli, jolla on tutkitusti saanut pitkässä juoksussa markkinaindeksiä parempaa tuottoa”, toteaa Sijoittaja.fi:n toinen perustaja, Timo Heikkilä.

Rahastojen kärjessä on Säästöpankki Pienyhtiöt, jonka viiden vuoden tuotto oli vertailun paras. Rahastolla on ollut myös keskimääräistä alhaisempi riski. Toiseksi sijoittunut Evli Suomi Pienyhtiöt -rahasto pärjäsi muilla mittareilla hyvin, paitsi sen heikoimmat kuukausituotto ovat olleet keskimääräistä heikompia.

Listalle pääsi myös ainoa Suomen osakemarkkinoille sijoittava ETF, eli Seligsonin ETF-rahasto.

RahastoKokonaispisteet
Säästöpankki Pienyhtiöt7,95
Evli Suomi Pienyhtiöt B6,41
Arvo Finland Value K6,33
Danske Invest Suomen Pienyhtiöt K6,15
Seligson & Co OMX Helsinki 25 ETF5,73

 

Kommentoi
Ylös
>