Sijoitusuutiset

Remedy kasvatti liikevaihtoa – Inderes: ”luvut reippaasti yli odotustemme”

Toukokuussa First North -listalle listautunut Pelikehittäjä Remedy kasvatti liikevaihtoaan tammi-kesäkuussa reippaasti, mutta tulos tippui selvästi.

Liikevaihtoaan Remedy kasvatti 7,6 prosenttia 8,3 miljoonaan euroon.

Yhtiön mukaan merkittävimpiä liikevaihdon kasvuun vaikuttaneita tekijöitä olivat kahden samanaikaisen peliprojektin kehittäminen ja niiden kummankin julkaisijalta saadut kehitysmaksut. Lisäksi 2012 julkaistut Alan Wake ja Alan Wake’s American Nightmare -tietokonepelit toivat tarkastelujaksolla enemmän liikevaihtoa kuin vuotta aikaisemmin. Tarkastelujaksolla ei julkaistu uusia Remedyn pelejä, toisin kuin 2016, jolloin Quantum Break julkaistiin tietokone- ja Xbox One -pelialustoille.

Tulos kuitenkin heikentyi tuntuvasti viime vuodesta, sillä peliyhtiön liikevoitto painui miltei 62 prosenttia 0,6 miljoonaan euroon viime vuoden 1,6 miljoonasta. Yhtiön mukaan liikevoittoa rasittivat listautumiseen liittyvät kertaluontoiset kulut 577 000 euron kulut.

Remedyn molempien pelien kehitys on edennyt hyvin ja pelit ovat suunniteltujen aikataulujensa mukaisessa kehitysvaiheessa. CrossFire 2 -peliin liittyen yhtiö solmi helmikuussa sopimuksen kehitysprojektin laajentamisesta. P7-projektinimellä kulkevan pelin osalta yhtiö teki toukokuussa sopimuksen pelin julkaisemisesta konsoli- ja tietokonepelialustoille.

Remedy ei anna arvioita tulevaisuuden näkymistään.

”Johtuen yksittäisten peliprojektien kehitysvaiheista sekä julkaisusopimuksiin ja niiden ajoituksiin liittyvistä epävarmuustekijöistä, Yhtiö ei katso tarkoituksenmukaiseksi antaa arviota koko vuoden 2017 liikevaihdon ja liikevoiton kehityksestä. Vaihtelut puolivuotistulosten ja tilikausienkin välillä voivat olla merkittäviä riippuen julkaisijoiden kanssa tehtävistä sopimuksista”, Remedy toteaa osavuosikatsauksessaan.

Tuloksen laskusta huolimatta analyysitalo Inderes on tyytyväinen Remedyn alkutaipaleeseen pörssiyhtiönä.

Sekä liikevaihto että tulos ylittivät Inderesin odotukset reippaasti ja vuoden ensimmäinen puolisko oli erinomainen avaus yhtiön ensimmäiselle tulosjulkistukselle listattuna yhtiönä, Inderes toteaa aamukatsauksessaan. Lisäksi yhtiön strategia etenee suunnitellusti.

Inderes ennustaa Remedyn yltävän niukasti voitolliseen tulokseen vuosina 2017 – 2018 ja tuloskasvun käynnistyvän 2019 yhtiön seuraavan itseomistetun IP:n pelin tullessa markkinoille.

”H1-raportin perusteella tulos kehittyy odotuksiamme paremmin, mutta puoli vuotta on Remedyn liiketoimintamallissa hyvin lyhyt tarkastelujakso. Myös Remedyn strategia näyttää H1-raportin perusteella etenevän suunnitelmien mukaan ja molemmat kehitteillä olevat pelit ovat suunniteltujen aikataulujen mukaisissa kehitysvaiheissa”, analyysitalo toteaa.

Inderesin suositus pelikehittäjän osakkeelle on lisää ja tavoitehinta 7,4 euroa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös