Saksan vaalitulos haastava euroalueen talouskehityksen kannalta

Saksan sunnuntaisten liittopäivävaalien tulos oli pienoinen pettymys markkinoiden näkökulmasta. Uudeksi hallitukseksi povattu nk. Jamaika-koalitio (kristillidemokraatit, vapaa demokraattinen puolue ja vihreät) ei ole päätöksenteon kannalta optimaalisin.
Osakesäästäjät aamupala sijoituskatsaus sijoittaminen Osakesäästäjät aamupala sijoituskatsaus sijoittaminen

Saksassa äänestettiin liittopäivävaaleilla sunnuntaina. Angela Merkelin kristillisdemokraatit säilyivät maan suurimpana puolueena keräten äänistä 32,8 %. Sosiaalidemokraatit olivat odotetusti toiseksi suurin puolue 20,4 % kannatuksella. Kolmanneksi nousi oikeistopopulistinen AfD, mikä keräsi 13,0 % äänistä. AfD:n maahanmuuttovastainen kampanja sai siis hyvin kannatusta. Uudeksi hallitukseksi povataan nk. Jamaika-koalitiota, jossa olisivat mukana kristillisdemokraattien lisäksi vapaa demokraattinen puolue ja vihreät. Koalitiota pidetään nykyistä haasteellisempana päätöksenteon suhteen, sillä vihreiden ja vapaan demokraattisen puolueen näkemyserot ovat joidenkin teemojen osalta varsin kaukana toisistaan.

Eurolueelta perjantaina vahvoja ostopäällikköindeksilukemia

Euroopassa käytiin perjantaina osakekauppaa niukasti plussalla, kun indekseistä Stoxx Europe 600 nousi 0,09 % ja Euro Stoxx 50 kohosi +0,05 %. Osakkeita tukivat perjantaina julkistetut vahvat ostopäällikköindeksilukemat euroalueelta. Markitin ostopäälliköiden komposiitti-indeksi nousi syyskuussa alustavan tilaston mukaan lukemaan 56,7, ennusteen oltua 55,5. Yksittäisistä maista kehitys oli vahvaa muun muassa Saksassa, jossa komposiitti-indeksi kohosi peräti lukemaan 57,8, ennusteen oltua 55,8. Vahvat lukemat indikoivat euroalueen talouskasvun vahvistumista, mikä tukee alueen osakemarkkinoita.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Kuinka paljon asuntosijoittaminen vie aikaa?

Seuraava artikkeli

Jättipankki Citigroup Nordean mallisalkkuun