Yritysuutiset

Finnair teki uuden ennätyksen matkustajamäärissä ja tuloksessa

Finnair lentoyhtiö lennot talous

Kuva: Finnair Oyj.

Lentoyhtiö kiitää vahvassa myötätuulessa. Vertailukelpoinen liiketulos on parantunut jo 12 vuosineljännestä peräkkäin.

Finnairin kolmannen kvartaali sujui lähes kaikilla mittareilla erinomaisesti. Liikevaihto kasvoi 14,7 prosenttia viime vuoden kolmannesta kvartaalista ja oli 735,4 miljoonaa euroa. Tarjotut henkilökilometrit (ASK) kasvoivat 11,1 prosenttia.

Myös tuloskehitys oli vakuuttavaa. Finnairin Vertailukelpoinen tulos parani uudelle ennätystasolle noin 119 miljoonaan euroon. Kyseessä oli jo kahdestoista peräkkäinen vuosineljännes, kun yhtiö tulostamme. Osakekohtainen tulos nousi 0,66 eurosta 0,71 euroon.

“Finnairin kolmannen vuosineljänneksen vahva kehitys on keväällä 2016 päätetyn kiihdytetyn kasvun strategian ansiota: oikein ajoitettu kapasiteetin kasvu ja onnistuneet reittipäätökset näkyivät tuloksessamme. Erinomaista työtä tekevät, sitoutuneet työntekijämme voittivat nopeaan kasvuun liittyvät haasteet, ja rikoimme ennätyksemme matkustajamäärissä, matkustajakäyttöasteissa ja asiakastyytyväisyydessä”, hehkutti lentoyhtiön toimitusjohtaja Pekka Vauramo osavuosikatsauksessa.

Matkustajatuotot, lisämyynti, rahti ja matkapalvelut kasvoivat kaikki kaksinumeroista vauhtia. Vauramon mukaan matkustajakäyttöasteet kehittyivät hyvin erityisesti Aasian ja Euroopan liikenteessä, mutta kotimaan liikenteen muita alueita heikompi kehitys on edelleen huolenaihe.

Vauramon mukaan Finnair jatkaa kasvustrategiansa toteuttamista ja tavoitteemme on kasvaa nopeammin kuin eurooppalaiset kilpailijat Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä.

“Valtaosa aasialaisista asiakkaistamme jatkaa matkaansa Helsingistä Euroopan kohteisiimme, mutta olemme vastanneet kasvavaan kiinnostukseen Suomea ja muita Pohjoismaita kohtaan ja tehneet panostuksia tämän markkinan kehittämiseksi. Tulevalla talvikaudella tarjontamme Lappiin kasvaa yli viidenneksen. Finnairin tulevaan kasvuun ja liiketoiminnan kehitykseen myötävaikuttavat myös noin 1 000 rekrytoitua uutta finnairilaista sekä investointimme digikehitykseen parempien palvelujen ja työkalujen tarjoamiseksi asiakkaillemme ja henkilöstöllemme.”

Yhtiö pitää kaikesta huolimatta tulevaisuuden näkymät ennallaan.

Yhtiö arvioi, että kapasiteetti kasvaa vuonna 2017 noin 9 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Kasvu painottuu voimakkaasti vuoden jälkipuoliskoon. Vuoden liikevaihdon Finnair arvioi kasvavan jokseenkin yhdenmukaisesti kapasiteetin kanssa.

Vertailukelpoinen liiketulos vuonna 2017 on arvion mukaan 135−155 miljoonaa euroa (2016: 55 miljoonaa euroa), jos polttoaineen hinta ja valuuttakurssit säilyvät nykytasollaan eikä markkinaympäristössä tapahdu merkittäviä muutoksia.

Tänään levisi Finnairia koskeva erikoinen uutinen. Uutissivusto Marketwatchin mukaan amerikkalainen analyysitalo Bernstain se varoittaa lentomatkustajia konkurssiuhan alla olevista yhtiöstä, ja yllättäen tällä listalla on myös Finnair,.

Marketwatchin mukaan Finnairin talousviestintäjohtaja Mari Reponen on tuoreeltaan kumonnut analyytikoiden näkemykset. Reposen mukaan lentoyhtiön taloudellinen tilanne on erittäin terve. Asiasta kertoi Suomessa Arvopaperi-lehti.

Heinä–syyskuun avainluvut:

  • Liikevaihto kasvoi 14,7 prosenttia vertailukaudesta ja oli 735,4 miljoonaa euroa (640,9)*.
  • Tarjotut henkilökilometrit (ASK) kasvoivat 11,1 prosenttia.
  • Vertailukelpoinen liiketulos oli 118,9 miljoonaa euroa (65,7).
  • Liiketulos oli 122,2 miljoonaa euroa (115,5).
  • Vertailukelpoinen EBITDAR** oli 188,9 miljoonaa euroa (118,3).
  • Liiketoiminnan nettorahavirta oli 103,6 miljoonaa euroa (59,1) ja investointien nettorahavirta -80,5 miljoonaa euroa (161,5).**
  • Yksikkötuotto (RASK) nousi 3,3 prosenttia vertailukaudesta.
  • Yksikkökustannus (CASK) laski 3,5 prosenttia ja yksikkökustannus ilman polttoainetta kiintein valuuttakurssein (CASK at constant currency ex fuel) nousi 0,2 prosenttia vertailukaudesta.
  • Matkustajakohtainen lisämyynti kasvoi 0,8 prosenttia vertailukaudesta ja oli 11,4 euroa.
  • Osakekohtainen tulos oli 0,71 euroa (0,66).

*     Sulkeissa esitetyt luvut viittaavat vertailukauteen eli vastaavaan ajanjaksoon edellisenä vuonna. 

** Investointien nettorahavirta sisältää kolmannella neljänneksellä 15 miljoonaa euroa lunastuksia rahamarkkinarahastoista tai muiden yli kolmen kuukauden päästä erääntyvien rahoitusvarojen erääntymisiä ja myyntejä. Tammi­syyskuussa nämä sijoitukset pienenivät nettomääräisesti 110 miljoonalla eurolla. Sijoitukset ovat osa konsernin maksuvalmiuden hallintaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös