Kasvuosakkeet

Onko Verkkokauppa.comin osakekurssi laskenut jo liikaa?

Analyysitalo Inderes nosti Verkkokauppa.comin osakesuositusta reippaasti.

Analyysitalo Inderes nosti Verkkokauppa.comin osakesuositusta reippaasti.

Verkkokauppa.comin osakekurssi kävi parhaimmillaan 9,95 eurossa syyskuussa. Sen jälkeen osakekurssi on laskenut 8,14 euroon.

Yhtiön kolmannen vartaalin tulosraportti paransi näkyvyyttä tulevaa kasvua kohtaan merkittävästi ja laskeneen kurssin myötä osakkeen tuotto-odotus on jälleen hyvällä tasolla, arvioi Inderes aamukatsauksessaan.

”Verkkokauppa.comin Q3-numerot olivat linjassa odotuksiemme kanssa. Yhtiö jatkoi tervettä (+14 %) kasvuaan haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Yhtiö joutui hakemaan kasvua aiempaa enemmän myyntikatteen kautta ja myyntikate oli lähihistorian matalin. Kiinteiden kulujen osuus kasvussa oli odotuksia vähäisempi, mitä pidämme positiivisena, sillä kiinteät kulut ovat harvoin väliaikaisia”, Inderes toteaa.

Yhtiö kertoi myös avaavansa uuden myymälän Raisioon ensi vuonna ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Tieto oli inderesille positiivinen yllätys, sillä analyysitalo oli odottannut uutta myymälää vasta 2018 loppupuolella.

Inderes odottaa yhtiöltä vahvaa kasvua lähivuosille ja keskimääräinen kasvuennusteemme vuosille 2017-2020e on noin 17 prosenttia. Kasvun ajurina toimii jatkuva markkinaosuuksien voittaminen kodinelektroniikassa sekä uusien tuoteryhmien kasvava merkitys.

Varovaisista kannattavuusennusteista huolimatta yhtiön tulos kasvaa liikevaihtoa nopeammin, Inderes ennustaa. Analyysitalo ennustaa keksimääräisen osakekohtaisen tuloksen kasvun olevan vuosien 2017-2020 välillä peräti 20 prosenttia.

”Yhtiö on hyvin positioitunut kaupan alan murrokseen ja näkemyksemme mukaan sillä on mahdollisuus kasvattaa markkinaosuuttaan merkittävästi tulevina vuosina vahvojen kilpailuetujensa (brändi, IT-järjestelmä ja kiinteät kulut) turvin.”

Kurssilaskun myötä Verkkokauppa.comin arvostus on jälleen painunut houkuttelevalle tasolle.

”Yhtiön preferoidessa kasvua kannattavuuden yli tulospohjaiset kertoimet ovat korkealla (2018 P/E 28x ja EV/EBITDA 19x), eivätkä ne tarjoa tukea osakkeelle. Volyymipohjainen EV/S-kerroin 0,7x on linjassa verrokkiryhmän kanssa ja odotammekin edelleen osakekurssin kulkevan käsikädessä liikevaihdon kasvun kanssa”, Inderes arvioi.

Inderes toistaa Verkkokauppa.comin 9,0 euron tavoitehinnan ja nostaa suosituksen tasolle lisää (aiemmin vähennä) voimakkaasti laskeneen osakekurssin myötä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös