Sijoitusideat

Tanskalainen panimoyhtiö Carlsberg Nordean mallisalkkuun

Kuva: Hernán Piñera

Hyvä kassavirta yhdistettynä vahvaan taseeseen sekä vakaaseen liiketoimintamalliin tekevät olutyhtiön osakkeesta houkuttelevan, arvioi Nordea.

Carlsberg on maailman neljänneksi suurin panimoalan yhtiö, jonka tunnettuja brändejä ovat Carlsbergin ohella esimerkiksi Tuborg. Yhtiö valmistaa myös suurta määrää paikallisia merkkejä ympäri maailman. Carlsberg on omistanut Suomessa tutun Sinebrychoffin vuodesta 1999.

Nordean nosti tanskalaisyhtiön mallisalkkuun viime viikolla. Yhtiön tuloskasvua tukee sen käynnissä oleva kulusäästöohjelma, Nordea toteaa viikkokatsauksessaan.

“Ohjelman myötä Carlsberg on hakenut synergiahyötyjä divisiooniensa väliltä ja tehostanut jakelukanaviaan koko tuoteportfolionsa osalta. Carlsberg on laajentanut myös tuotevalikoimaansa perinteisten oluiden lisäksi suosiota kasvattaneiden pienpanimotuotteiden sekä alkoholittomien oluiden tuotekategorioihin”, Nordea toteaa.

Korkeakatteisten pienpanimotuotteiden sekä alkoholittomien oluiden kysyntänäkymät ovat vahvat ja tukevat osaltaan Carlsbergin vuositasolla yli 10 prosentin tuloskasvunäkymiä.

Kulusäästöohjelman myötä Nordea ennustaa Carlsbergille myös vahvempaa kassavirtaa ja isompaa osinkoa.

“Viime vuosien aikana yhtiö on leikannut velkaisuuttaan ja tällä hetkellä velkaisuusaste on Carlsbergin tavoitehaarukan alalaidassa. Vahvan taseen ja parantuvien kassavirtojen myötä näemme mahdollisuudet kasvavalle kokonaisvoitonjaolle, jos yritysostorintamalla ei löydy houkuttelevia ostokohteita. Carlsbergin odotetaan palaavan kasvavan voitonjaon polulle ensi keväänä.”

Carlsberg osakekurssi osakkeet pörssi

Tosin osinkotuotto ei päätä huimaa. Nordean ennusteissa yhtiöltä odotetaan 15 Tanskan kruunun osakekohtaista osinkoa, mikä tarkoittaisi reilun kahden prosentin osinkotuottoa.

Yhtiön etu on sen vahva markkina-asema ja vakaa liiketoimintamalli, jotka eivät näy täysimääräisesti osakkeen hinnassa.

“Yhtenä maailman johtavana panimoalan toimijana Carlsbergin liiketoiminta on varsin vakaata, ja yhtiöllä on johtava markkina‐asema useissa maissa. Tällä hetkellä Carlsbergin vakaat ominaisuudet hinnoitellaan kuitenkin mielestämme liian edullisesti vapaan kassavirtatuoton noustessa kohti 7 %”, Nordea uskoo.

Nordean suositus Carlsbergin osakkeelle on osta ja tavoitehinta on 800 tanskan kruunua. Ensi vuoden tulosennusteella laskettu P/E-kerroin on 20,7x.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös