Yritysuutiset

Elintarvikeyhtiö Apetit antoi tulosvaroituksen

Apetit osakekurssi osakkeet pörssi sijoittaminen

Apetit päivittää arviotaan vuoden 2018 operatiivisesta liiketuloksesta.

Yhtiö arvioi nyt, että konsernin koko vuoden operatiivinen liiketulos jää vertailuvuoden jatkuvien toimintojen tasosta. Vuonna 2017 liiketulos oli 1,3 miljoonaa euroa.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että olemassa oleviin satoennusteisiin perustuen kotimainen viljasato on jäämässä keskimääräistä merkittävästi heikommaksi jo toisena perättäisenä vuotena. Vuoden 2018 sadosta on ennakkoarvioiden mukaan tulossa vuosituhannen huonoin. Kaupankäyntimahdollisuuksien erityisesti viennissä ovat Apetitin mukaan normaalia olennaisesti rajallisemmat vuoden 2018 loppupuoliskolla.

Toiminnan kausiluontoisuuden johdosta tuloskertymä painottuu vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. Koko vuoden myyntivolyymeja ja tulosnäkymiä varjostaa vuoden 2017 heikko sato sekä huonot satonäkymät kuluvana vuotena.

Aikaisemmassa maaliskuun alussa julkaistussa ohjeistuksessa yhtiö arvioi koko vuoden operatiivisen liiketuloksen arvioidaan olevan vertailuvuoden jatkuvien toimintojen tulosta parempi.

Yhtiö julkaisi tulosvaroituksen viime perjantaina ja osakekurssi laski tuolloin noin kolme prosenttia. Apetit julkistaa puolivuosikatsauksensa 16.8.

Apetit on kasvisten ykkönen, vahvasti kotimaiseen ruoan alkutuotantoon toimintansa perustava elintarvikeyhtiö.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös