Asunnot ja kiinteistöt

Missä hinnat nousevat? – Keskusta vs. lähiö

Johan sen Pihtiputaan mummokin tietää, että keskustassa sen sijoitusasunnon olla pitää. Ainakin jos arvonnousua mielii. Näin ainakin on ollut tähän asti.

Olemme usein blogissakin maininneet, kuinka hinnat laahaavat lähiössä. Näin ollen halusimme tehdä pienen pistokokeen tähän asiaan. Otimme vertailuun Tampereelta, Turusta ja Jyväskylästä pienten vanhojen asuntojen hinnat teemalla ”keskusta vs. lähiö”.

Havainnot ovat aika intuitiivisia, mutta silti niin mielenkiintoisia. Tässä muutamia nostoja:

  • 2000-luvun alussa sai kaikista kolmesta kaupungista keskustayksiön noin 50 000 eurolla, nyt 100 000 on paukkunut rikki kaikissa. Tampereella ja Turussa mennään vanhoissa keskustayksiöissä keskimäärin jo yli 120 000 euron
  • Kun 2000-luvun alussa ero keskustayksiön ja lähiöyksiön välillä oli vain noin 13 0000 – 15 000, nyt ero on venähtänyt yli 50 000 euron
  • Keskusta vs. lähiö 2000-luvulla (2000-2017)
    • Tampere +127% vs. +68%
    • Turku +156% vs. +77%
    • Jyväskylä +109% vs. +41%

Lähde: Välittäjien Hintaseurantapalvelu. Vuodelta 2018 dataa ei ole kaikista alueista vähäisen kauppamäärän vuoksi.

Johtopäätös:

Historiahan ei ole tae tulevasta, mutta keskusta-asumisen trendi on vahva. Yhä useampi haluaa lähelle palveluita, lähelle työpaikkoja, lähelle opiskeluja. Tämä näkyy nyt jonkin verran asuntojen vuokrauksessa, mutta ennen kaikkea kauppapuolella. Kukaan tuntemistamme asuntosijoittajista ei halua järkihintaan keskustayksiöitään myydä. Toisaalta lähiöyksiöitä ei oikein kukaan tahdo saada myytyä. Niin polarisoitunut markkina on jopa saman kaupungin sisällä – vain joidenkien kilometrien erolla.

Joonas Orava

Joonas Orava ja Olli Turunen ovat aktiivisia asuntosijoittajia. He ovat kirjoittaneet vuonna 2013 ilmestyneen asuntosijoittamista käsittelevän kirjan nimeltä Osta, vuokraa, vaurastu (Talentum) ja kirjoittavat kaksi kertaa kuussa julkaistavaa blogia www.ostavuokraavaurastu.com -sivustolla.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös