Talouden trendit

Tutkimus: Selvä enemmistö suomalaisista suhtautuu positiivisesti yhteisvaluutta euroon

Eurosta on Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa, arvioi enemmistö suomalaisista EVAn arvo- ja asennetutkimuksessa.

Tutkimuksen mukaan suhtautuminen euroon ja maamme EMU-jäsenyyteen on myönteisempää kuin koskaan aiemmin. Suomalaisista peräti 60 prosenttia suhtautuu myönteisesti siihen, että markat vaihdettiin euroiksi. Kielteisesti vaihdokseen suhtautuu vain viidennes (20 %).

Tulokset perustuvat 2 059 henkilön antamiin vastauksiin. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan.

EVAn mukaan myönteinen suhtautuminen euroon on vahvistunut ja kielteinen vastaavasti vähentynyt kolmena mittauskertana peräkkäin. Muutos on samansuuntainen kuin suhtautumisen muutos Suomen EU-jäsenyyteen.

Miehet suhtautuvat euroon myönteisemmin kuin naiset. Euron kannatus kasvaa myös koulutusasteen, sosioekonomisen statuksen ja asuinpaikkakunnan koon kasvaessa.

Eurosta on tällä hetkellä suomalaisten mielestä maallemme enemmän hyötyä kuin haittaa. Näin ajattelee selvä enemmistö (57 %). Selvästi pienempi joukko (14 %) näkee eurossa enemmän haittoja.

RKP:n, kokoomuksen ja vihreiden äänestäjistä yhä suurempi osa suhtautuu euroon myönteisesti. Aiemmin vasemmistopuolueiden (SDP ja vasemmistoliitto) kannattajat ovat olleet melko epäileväisiä euron suhteen, mutta nyt selvä enemmistö kannattaa euroa.

Kielteisesti euroon suhtautuvat ovat suurin ryhmä odotetusti perussuomalaisten (44 %) ja kristillisdemokraattien (43 %) äänestäjien joukoissa. Silti kummassakin ryhmässä euroon myönteisesti tai neutraalisti suhtautuvien yhteenlaskettu joukko on suurempi.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös