
Kasvu Openin maksuttomaan kasvusparraukseen haki tänä vuonna mukaan 769 pk-yritystä eri puolilta Suomea.
Mukaan hakeneet yritykset kokivat tarvitsevansa eniten sparrausta myynnissä ja markkinoinnissa (34%) sekä taloudessa ja kasvun rahoittamisessa (30%).
Seuraavaksi eniten sparrausta kaivattiin johtamiseen ja strategiaan (14%), kansainvälistymiseen (9%), tiimin rakentamiseen (6%) ja tuotekehitykseen (5%).
”Myynti ja markkinointi sekä talous ja kasvun rahoittaminen ovat olleet jo pitkään yritysten suurimpia kasvuhaasteita”, Kasvu Openin varatoimitusjohtaja Jaana Seppälä kertoo.
Seppälän mukaan ymmärrettävästi kasvua hakevat yritykset tarvitsevat lisää tekeviä käsiä ja siten myös rahoitusta kasvulle.
”Pk-yritykset rahoittavat kasvua myös kassasta, minkä vuoksi tarvitaan lisää myyntiä ja uusia nykyaikaisia markkinointiratkaisuja”, Seppälä toteaa.
Vuoden 2019 kasvuhaasteet mukailevat Kasvu Openin vuoden 2018 tilastoja. Myös vuonna 2018 Kasvu Open -hakijoiden suurimmat kasvuhaasteet olivat myynti ja markkinointi.
Kuitenkin johtamisen ja strategian luomiseen sekä tiimin rakentamiseen kaivattiin tänä vuonna aiempaa enemmän apua vuoteen 2018 verrattuna. Myös talouden ja kasvun rahoittaminen sekä kansainvälistyminen koettiin hieman haastavammaksi vuonna 2019 kuin vuonna 2018.
”Johtamisen ja strategian nousu suurimpiin kasvuhaasteisiin on uutta viime vuosiin verrattuna. Tänä vuonna sparraukseen haki liikevaihdoltaan selvästi suurempia yrityksiä.”
Yhtenä syynä on Seppälän arvion mukaan ensimmäistä kertaa järjestetty Sijoittajan suosikki -kilpailu, jonka kriteereissä vaaditaan näyttöjä liiketoiminnasta ja siitä, että yritys pystyy vastaanottamaan miljoonan euron kasvurahoituksen.
”Suuremmilla yrityksillä korostuu johtamisen, tiimin ja strategian luominen sparraustarpeissa”, Seppälä kommentoi.