Hongkongilaisyritys rakennuttaa Saksan telakalla kaksi suurta risteilijää, joihin toimituksia tulee 16 suomalaisyritykseltä.

Maailman suurimpiin risteilijöihin tulee toimituksia 16 suomalaisyrityksiltä yhteensä yli 500 miljoonan euron arvosta. Finnveran mukaan laivojen kokonaisrahoituksessa on mukana kuusi kansainvälistä pankkia, ja takuunantajina ovat yksi Saksan osavaltioista, Saksan vientitakuulaitos Euler Hermes sekä Suomen vientitakuulaitos Finnvera.
Risteilijöiden on suunniteltu valmistuvan vuonna 2021 ja 2022.
Saksalaisen MV Werftenin telakan laivanrakennusprojektit ja telakkainvestoinnit ovat kokonaisuudessaan noin 3,1 miljardia euroa, kertoo Finnvera.
Hongkongilainen Genting Hong Kong Limited rakennuttaa telakalla kaksi suurta risteilijää, joiden on suunniteltu valmistuvan vuonna 2021 ja 2022. Aluksiin tulee toimituksia 16 suomalaisyrityksiltä yhteensä yli 500 miljoonan euron arvosta.
Hongkongilaisyritys osti MV Werfteniin kuuluvat telakat kolme vuotta sitten varmistaakseen omien uusien laivojensa valmistumisen halutussa ajassa. Varustamon Global Class -luokan laivat ovat suurimmat Saksassa rakennetut ja ne ovat matkustajakapasiteetiltaan maailman suurimmat risteilyalukset.
Finnveran mukaan maailman suurimpien risteilyvarustamojen investointibuumi aluskapasiteettinsa lisäämiseksi näkyy telakkakapasiteetin varauksina vuosiksi eteenpäin. Suomi on yksi harvoista maailman maista, joissa kyetään rakentamaan vaativimpia risteilyaluksia.
Alusbuumi työllistää myös merkittävästi suomalaisia alihankkijoita, ja koko telakkaklusteri tuo merkittävän arvonlisän Suomen kansantaloudelle, Finnvera arvio.
Saksalaistelakan investointien rahoittamiseksi on järjestetty saksalaisen KfW IPEX -pankin johdolla 2,6 miljardin euron rahoituspaketti. Tästä Finnveran takuiden kattama osuus on yhteensä 365 miljoonaa euroa.
Finnveran mukaan rahoitusneuvottelut alkoivat jo vuonna 2016, mikä kuvastaa suuren mittaluokan tilausten ja vientikauppojen vaatimaa pitkäjänteisyyttä.
