Jäsenmaksuperinnän keskeyttäminen on vastatoimi Pron sunnuntaina ilmoittamalle laajalle lakolle teknologiateollisuudessa.
Ammattiliitto Pro uhkaa kahden viikon lakolla kuudessakymmenessä Teknologiateollisuuden jäsenyrityksessä 27. tammikuuta alkaen.
Jäsenmaksuperinnän keskeyttäminen koskee kaikkia Ammattiliitto Pron jäseniä, joilta Teknologiateollisuuden jäsenyritykset ovat keränneet maksut tähän saakka.
”Päätös jäsenmaksuperinnän jäädyttämisestä perustuu lakosta ja lakonuhasta aiheutuviin menetyksiin. Jäsenmaksuilla rahoitetaan myös uhkaamassa olevaa laajaa työtaistelua, eikä työantaja voi olla tukemassa tällaista toimintaa jäsenmaksuperinnällä”, neuvottelujohtaja Jarkko Ruhoniemi perustelee.
Ammattiliitto Pro kertoo tiedotteessaan jäsenilleen, ettei tästä työnantajan toimenpiteestä mitään haittaa. Pron ja työttömyyskassan jäsenyys, edut ja muut palvelut ovat normaalisti jäsenten käytössä.
Pron työnseisaus koskee 27.1.2020 alkavia toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaisia töitä teknologiateollisuudessa, kemian alalla ja kumi- ja lasikeraamisessa teollisuudessa sekä paperiteollisuudessa.
Teknologiateollisuuden työriita koskee myös suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöiden työehtosopimuksen soveltamisalan piirissä olevaa työtä, jota tehdään työriidan piirissä olevilla toimipaikoilla.
Lisäksi Pro on ilmoittanut useista ylityö- ja vuoronvaihtokielloista. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee lisä- ja ylityön tekemistä, vapaa-ajalla työasioissa matkustamista sekä varallaoloa ja päivystystä, jos niistä aiheutuu lisä- tai ylityötä tai vuoronvaihtoa, joka tapahtuu työnantajan aloitteesta.
Teknologiateollisuuden ylityökielto alkoi 10.1. ja kemian alojen ja kumi- ja lasikeraamisen teollisuuden, kenkä- ja nahkateollisuuden ja kultaseppäteollisuuden sekä harja- ja sivellinalan sekä Firskars Finland Oy Ab:n toimihenkilöiden soveltamisalan ylityökielto alkoi 13.1. klo 00.00 alkaen.
Pro tavoittelee jäsenilleen ostovoimaa parantavaa palkkaratkaisua ja kiky-sopimuksen mukaisen 24 tunnin työajan pidennyksen poistoa ilman kustannusvaikutuksia.
Kemian alalla ja kumi- ja lasikeraamisessa teollisuudessa työnantaja vaatii edelleen merkittäviä heikennyksiä toimihenkilöiden työsuhteen ehtoihin.
”Työnantaja ei halua sopia kiky-tuntien poistamisesta, vaan vaatii edelleen ilmaisen työn tekemistä. Palkankorotuksista ei ole edes päästy keskustelemaan, vaikka neuvotteluja on käyty lokakuusta lähtien”, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.
Malinen korostaa, että Pro on valmis jatkamaan hyvin nopealla aikataululla ratkaisun etsimistä neuvottelemalla, mikäli myös työnantajaliitoilla on todellista tahtoa edistää sopimuksen syntyä.
Pro on yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista. Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Ammattiliitto Pro on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsenliitto.