Kasvuosakkeet

Handelsbanken: Nokian johtajavaihdos viisas päätös – osakkeelle ostosuositus

Nokia on menettänyt kosolti markkina-arvoaan. Uudelta toimitusjohtajalta odotetaan selkeästi yhtä asiaa.

Nokia ilmoitti maanantaina, että Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark on nimitetty Nokian toimitusjohtajaksi syyskuun alusta alkaen. Rajeev Suri tulee jättämään tehtävänsä toimittuaan Nokian ja Nokia Siemens Networksin toimitusjohtajana yli kymmenen vuotta.

Ennen Fortumia Lundmark oli Konecranesin, johtavan globaalin materiaalinhallintayrityksen, toimitusjohtaja ja toimi vuosina 1990-2000 erinäisissä johtotehtävissä Nokian palveluksessa, mukaan lukien strategia- ja liiketoiminnan kehitysjohtajana Nokia Networksillä.

Johtajavaihdos oli odotettu ja toivottu. Yhtiön vaikeudet ovat kasvaneet ja osakkeen markkina-arvosta on sulanut vuoden aikana yli 35 prosenttia.

Siksi johtajavaihdos onkin positiivinen uutinen ja mielekäs liike väistyvältä hallitukselta, arvioi Handelsbanken aamukatsauksessaan. Johtajavaihdoksen pankki uskoo sujuvan kivuttomasti.

”Emme näe, että johtajavaihdoksella olisi merkittäviä negatiivisia vaikutuksia lyhyen aikavälin operatiiviseen toimintaan, sillä prosessi lienee ollut käynnissä jo jonkin aikaa”, pankki uskoo.

Handelsbanken uskoo, että erittäin kokenut Pekka Lundmark on viisas nimitys Nokian johtoon.

”Lundmarkilla on noin kymmenen vuoden kokemus Nokia Networksilla 1990-luvulla, jonka jälkeen hän on toiminut Hackmanin ja Konecranesin toimitusjohtajana ennen siirtymistään Fortumille 2015. Hänellä on koulutus teknillisen fysiikan alalta ja laaja markkinaosaaminen Nokian päämarkkinoilta, erityisesti USA:sta ja Kiinasta.”

Lundmarkilla on pankin mukaan kykyä huolehtia osakkeenomistajien eduista.

”Hänen johtamisessaan painopisteiden sanotaan olevan selkeässä strategiassa, operatiivisessa erinomaisuudessa ja taloudellisesti vahvassa suorittamisessa. Nämä ovat melko yleistä jargonia, mutta myös tärkeitä asioita toteutettavaksi.”

Lundmarkin haaste on selkeä: hänen ensisijainen tavoite on varmistaa Nokian 5G-teknologian vahvuus, jotta se olisi riittävän kilpailukykyistä Huaweita ja Ericssonia vastaan, Handelsbanken arvioi.

”On tärkeää, että Nokian teknologinen tiekartta asiakkaiden nykyisistä 4G-verkoista 5G-verkkoihin on luotettava. Seuraava askel on saavuttaa finanssialan kestävä luottamus. Tie voi olla pitkä, mutta myös palkitseva”, pankki toteaa.

Tällä hetkellä Nokian osakkeen arvostus on selvästi alle verrokkiryhmän. Koronaviruksen vaikutukset Nokian ratkaisuihin ovat Handelsbankenin mukaan pienemmät kuin vaikkapa kuluttajaelektroniikan alalla. Myös USA:n markkinatilanne näyttää erittäin terveeltä tänä vuonna.

Handelsbankenin suositus Nokian osakkeelle on edelleen osta ja osakkeen tavoitehinta on 4,7 euroa.

Kommentoi
Ylös
>