Konkarisijoittaja Jim Rogers: Tulossa elinaikani pahin osakkeiden laskumarkkina
Marjatiloilla työvoimapula – kausityöntekijöitä etsitään nyt koronan vuoksi lomautetuista ja irtisanotuista
Koronakriisi toi uusien osakesijoittajien vyöryn ja valtavan ostorallin

Marjatiloilla työvoimapula – kausityöntekijöitä etsitään nyt koronan vuoksi lomautetuista ja irtisanotuista

Maa- ja puutarhataloudessa tarvitaan tuhansia kausityöntekijöitä.
mansikat mansikanpoiminta marjatila talous mansikat mansikanpoiminta marjatila talous

Henkilöstöpalveluyritys Värväämö rekrytoi koronan aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi lomautettuja ja irtisanottuja ihmisiä.

Yrityksen tarkoituksena on löytää lomautetuille ja irtisanotuille suomalaisille kausitöitä esimerkiksi marjatiloilta sekä toimialoilta, joissa on mahdollista työskennellä myös ilman aikaisempaa työkokemusta.

”Tällä hetkellä yli 300 000 suomalaista on YT-neuvottelujen piirissä, monia on lomautettu ja Elinkeinoelämän Keskusliiton mukaan jopa viidennes yrityksistä pelkää ajautuvansa konkurssiin. Meillä on siis yhä enemmän ihmisiä, jotka pikaisesti tarvitsevat työtä. Samaan aikaan monella toimialalla on suuri tarve kausi- ja aputyöntekijöille”, kertoo Värväämön toimitusjohtaja Joonas Palosaari.

Leppävirtalaisen Rauno Miettisen marjatilalla valmistaudutaan kesän kasvukauteen. Miettisen marjatilalla kasvaa joka vuosi yli 20 hehtaaria mansikkaa sekä vadelmaa, viljaa ja hernettä. Viime vuonna tilalla työskenteli noin 120 pääosin ukrainalaista työntekijää, mutta tulevalle kesälle työvoimatilanne näyttää epävarmalta.

”Eihän tällaiseen osattu ollenkaan varautua. Nyt kun rajat lyötiin kiinni, on pelko, että jäämme ilman kausityöntekijöitä”, kertoo Miettinen: ”Toivon kuitenkin, että jossain vaiheessa työvoimaa saadaan ulkomailtakin.”

Kausityöntekijöistä huutava pula

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton mukaan kausityövoiman kokonaistarve yksistään maa- ja puutarhataloudessa Suomessa on yli 16 000 työntekijää. Tällä viikolla varmistui myös, että Suomen maatiloille saa saapua ulkomailta 1500 kausityöntekijää huoltovarmuuden varmistamiseksi, joista osa työllistyy todennäköisesti työnjohtotehtäviin.

”Huolettaa, miten tuo määrä riittää, ja miten se jakautuu tilojen suhteen”, Miettinen pohtii.

Rajojen avaamiseen ja työvoiman liikkumiseen liittyy vielä paljon epävarmuutta: miten esimerkiksi maiden läpi kulkeminen mahdollistetaan? Miettisen mukaan kevät on maatalouden kannalta kuitenkin tärkeää aikaa, eikä aikaa odotella ratkaisuja ole pitkään.

”Kevät on kriittisten työvaiheiden aikaa. Uudet alat täytyy istuttaa ja kitkemiset tehdä, muuten sato on pilalla”, Miettinen kertoo: ”Tarve on niin suuri, että suomalainen työvoima ei ehkä ole kokonaisratkaisu, mutta kovin pitkään emme voi venyttää ja alkutyöt pitää saada tehtyä, muuten edessä on ongelmia.”

Ensimmäiset rekrytoinnit tehty, tuhansia tekemättä

Värväämö aloitti tällä viikolla kampanjoinnin rekrytointimedia Duunitorin kanssa. Kampanjan avulla etsitään lomautettuja ja irtisanottuja ihmisiä, joita kiinnostaa työ myös itselle aivan uudella toimialalla, kuten maataloudessa.

”Heti ensimmäisen vuorokauden aikana huomasi, että töihin valmiita ihmisiä on. Sadan työhakemuksen raja meni rikki alle vuorokaudessa, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys”, Palosaari kertoo. ”Yritysten olisi nyt myös hyvä toimia nopeasti, sillä työntekijät ovat jo liikkeellä ja tällä hetkellä aputyövoimaa on kyllä tarjolla.”

Värväämö on löytänyt ensimmäiset työntekijät myös Leppävirralle Miettisen marjatilalle. Työntekijät aloittavat työnsä heti toukokuun alussa, kun säät sen mahdollistavat.

”Meillä on jo olemassa henkilöresurssit, järjestelmät, toimintatavat ja yhteistyökumppanuudet, jotta voimme työllistää suuriakin määriä ihmisiä maan sisäisesti”, kertoo Palosaari. ”Pystymme siis nopeasti auttamaan yrityksiä saamaan aputyövoimaa hommiin. Samalla voimme auttaa toimeentulonsa menettäneitä ihmisiä ainakin pahimman yli.”

Pelkästään maatalouteen, puhumattakaan muista toimialoista, kausityövoiman määrä tuleville kuukausille tulee olemaan tuhansia työntekijöitä. Palosaari peräänkuuluttaakin yrityksiltä nopeita ja ketteriä ratkaisuja ja yhteistyötä kaikkien toimijoiden kesken.

”Tuhansien ihmisten rekrytoiminen ei tapahdu hetkessä. Valtio pyrkii auttamaan yrityksiä, mutta päätöksenteossa kestää aina oma aikansa. Meidän kaikkien yhdessä täytyy toimia nyt ennakkoluulottomasti, jotta selviämme yhdessä mahdollisimman pienin vahingoin”, Palosaari summaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoitusguru konkarisijoittaja sijoittaja Jim Rogers

Konkarisijoittaja Jim Rogers: Tulossa elinaikani pahin osakkeiden laskumarkkina

Seuraava artikkeli
kaupankäynti osakekauppa treidaus treidaaja pörssi mobiili

Koronakriisi toi uusien osakesijoittajien vyöryn ja valtavan ostorallin