Ensi vuotta uhkaa pk-yritysten investointilama – yritysten tilanne romahti

Pk-sektorin työnantajayritysten kysyntä, työntekijämäärä, vienti ja investoinnit ovat romahtaneet kuluneen 12 kuukauden aikana.
teknologia sorvi teollisuus talous teknologia sorvi teollisuus talous
PK-Pulssi yritykset suhdanteet EK

Elinkeinoelämän keskusliiton Pk-Pulssi -yrityskyselystä ilmenee, että yritykset arvioivat investointien supistuvan ensi vuonna kaikissa yrityskokoluokissa ja elinkaaren kaikissa vaiheissa. Jopa alkuvaiheen kasvuyrityksillä investoinnit ovat menossa pakkasen puolelle.

Pk-yritykset ovat nyt syvällä koronakuopassa, tiivistää tuloksia EK:n Yrittäjyys-ryhmän vetäjä Jari Huovinen.

”Koronakriisi on harventanut työnantajayritysten joukkoa elinkaaren molemmista päistä: alku- ja kasvuvaiheessa on yhä vähemmän yrityksiä ja samalla osa omistajanvaihdostilanteessa olevista yrityksistä on joutunut lopettamaan toimintansa. Kustannustuen jatkamiselle on huutava tarve, jotta emme menetä elintärkeitä työllistäjiä”, Huovinen toteaa.

17 prosenttia yrityksistä raportoi kysynnän lisääntymisestä (35 prosenttia vuosi sitten), mutta 57 prosenttia sen vähentymisestä kuluvan vuoden aikana (21 prosenttia vuosi sitten).

Investointien määrä oli vuodentakaiseen verrattuna kasvanut vain 14 prosentissa yrityksistä ja vähentynyt 45 prosentissa (32 ja 17 prosenttia vuosi sitten). Työntekijämääräänsä oli lisännyt 14 prosenttia ja vähentänyt 39 prosenttia (30 ja 17 prosenttia vuosi sitten).

Kansainvälistä toimintaa tekevistä yrityksistä 13 prosenttia oli lisännyt ulkomaankauppaa ja 57 prosentissa se oli vähentynyt (24 ja 14 prosenttia vuosi sitten).

Vain 17 prosenttia yrityksistä arvioi kysynnän lisääntyvän, kun vuosi sitten kysynnän kasvuun uskoi 34 prosenttia. Vastanneista yrityksistä vain 13 prosenttia ennakoi investointien lisääntyvän ja 41 prosenttia niiden vähentyvän, kun vuosi sitten investointien lisääntymistä ennakoi 21 prosenttia yrityksistä. Investointien arvioidaan supistuvan kaikissa yrityskokoluokissa ja elinkaaren eri vaiheissa.

Kyselyn mukaan Pohjois-Suomen yrittäjät antoivat muuta maata selvästi negatiivisemmat nykytilannearviot.

Alueen yrityksistä peräti 74 prosenttia raportoi kysynnän vähentymisestä ja vain 8 prosenttia sen lisääntymisestä edellisen 12 kuukauden aikana. Sen sijaan Länsi- ja Keski-Suomessa sekä Pirkanmaalla nykytilannetta kuvailtiin positiivisimmin, joskin myös näillä alueilla yritysten toiminta on supistunut merkittävästi kaikilla mittareilla.

Pohjois-Suomessa ja Itä-Suomessa odotukset ensi vuodelle ovat erityisen synkät. Pohjois-Suomessa investointien vähentymiseen uskoi 51 prosenttia ja niiden lisääntymiseen 6 prosenttia yrityksistä. Vastaavat osuudet Itä-Suomessa olivat 44 ja 7 prosenttia.

Pk-Pulssi on EK:n puolivuosittain julkaisema yrittäjyysbarometri. Se vetää yhteen pienten ja keskisuurten työnantajayritysten arviot nykytilasta sekä odotukset tulevalle vuodelle. Päämittarit liittyvät kysyntään, työpaikkojen määrään, investointeihin ja vientiin. Tuoreimpaan kyselyyn vastasi 1 187 työnantajayritystä marraskuussa 2020.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Hjallis Harkimo Liike Nyt yrittäjä kansanedustaja Jolle Harkimo

Hjallis ja Joel Harkimo: Mitä osakesijoittajan kannattaa nyt tehdä?

Seuraava artikkeli
EKP keskuspankki euro euromaat talous

Euro jatkaa vahvistumistaan dollariin nähden – rikkoi 1,2 dollarin tason