Kasvuosakkeet

Kaupunkikehityksen megatrendit tukevat Sitowisen kasvua

Sitowise on kärsivällisen sijoittajan osake. Yhtiöltä odotetaan kovaa tuloskasvua ensi vuonna.

Sitowise tarjoaa suunnittelu- ja konsultointipalveluja älykkään kaupunkikehityksen ja sujuvamman liikkumisen mahdollistamiseksi. Yhtiö listautui Helsingin pörssiin viime maaliskuussa. Se toimii Suomessa ja Ruotsissa teknisen konsultoinnin markkinoilla, joihin sisältyvät rakentamisen ja infrarakentamisen konsulttipalvelut, sekä rakennetun ympäristön IT-palveluiden ja -ratkaisujen markkinoilla. 

Yhtiön palvelukokonaisuuden muodostavat kolme eri liiketoiminta-aluetta, Talo, Infra ja Digitaaliset ratkaisut. Yhtiöllä on 1900 asiantuntijaa.

Sitowisen toiminnot Ruotsissa on organisoitu omaksi liiketoiminta-alueekseen. Sitowise tarjoaa Ruotsissa suunnittelu- ja konsultointipalveluja seuraavilla osa-alueilla: infrakohteiden talotekninen suunnittelu, rakennesuunnittelu, geotekninen suunnittelu sekä rakennusten ja kiinteistöjen talotekninen suunnittelu ja konsultointi.

Vuonna 2020 teknisen konsultoinnin markkinoiden arvioidaan olleen Suomessa noin 1,5–1,7 miljardia euroa, mistä talonrakentamisen konsultoinnin osuus oli noin 1,0–1,1 miljardia euroa ja infrarakentamisen konsultoinnin osuus noin 0,5–0,6 miljardia euroa. Ruotsissa markkinoiden arvioidaan samaan aikaan olleen noin 3,1 miljardia euroa.

Sitowise on Suomen kolmanneksi suurin toimija teknisen konsultoinnin markkinoilla kahdeksan prosentin markkinaosuudellaan. Sen ruotsalaiset tytäryhtiöt ovat pieniä erikoistuneita toimijoita Ruotsin markkinoilla. Pienten ja erikoistuneiden paikallisten yritysten suuri määrä mahdollistaa konsolidaation jatkumisen niin Suomessa kuin Ruotsissakin. 

Useita kasvuajureja

Sitowise on kasvanut vahvasti sekä orgaanisesti että monin yritysostoin. Yhtiö toimii pääasiassa Suomessa ja Ruotsissa, ja lisäksi sillä on Virossa ja Latviassa osaamiskeskukset, jotka suurimmaksi osaksi palvelevat yhtiön projekteja Suomessa ja Ruotsissa.

Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2018 hieman alle 126 miljoonaa euroa, mutta viime vuonna yhtiö ylsi jo 160 miljoonan euron liikevaihtoon. Samana aikana liikevoitto on noussut 13 miljoonasta eurosta 18 miljoonaan euroon.

Ensimmäisellä vuosineljänneksellä kasvoi erityisesti Ruotsin liiketoiminto nousten yli 45 prosenttia viime vuodesta.

Yhtiön mukaan teknisen konsultoinnin markkinoiden arvo on kasvanut kymmenen viime vuoden aikana ja kasvun odotetaan jatkuvan. Kasvukehitystä tukevat rakentamisen monimutkaistuminen, teknologiasisällön lisääntyminen, sääntelyn kiristyminen, vastuullisuuden painottaminen ja suurempi keskittyminen elinkaarikustannuksiin.

Vaikka konsultointimarkkinoiden odotetaan supistuvan väliaikaisesti vuonna 2021, Suomen kokonaismarkkinoiden arvioidaan kasvavan vuosittain keskimäärin kolme prosenttia vuosina 2020–2025.

Vahva kasvu ensimmäisellä vuosineljänneksellä

Sitowisen tilauskanta kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 12 prosenttia viime vuoteen verrattuna ja on ennätyskorkealla. Tilauskannan vahvistumisen taustalla on toimitusjohtaja Pekka Eloholman mukaan yhtiön tekemien tarjousten määrän selvä kasvu sekä vuoden lopulla alkanut markkinan piristyminen, joka jatkui alkuvuonna.

Eloholman mukaan yleisesti ottaen tammi–maaliskuu sujui odotusten mukaisesti.

”Oikaistu EBITA liikevoittomme oli 4,7 miljoonaa euroa ja lähes viime vuoden tasolla. Liikevaihtomme kasvoi 7 prosenttia vertailukauden jälkeen tekemiemme yrityskauppojen tukemana. Digiliiketoimintamme osaajamäärää kasvatti pilvi- ja mobiilikehitykseen sekä turvallisuusalan tietojärjestelmäratkaisuihin erikoistuneen Sweetlakes Oy:n ostaminen ja Ruotsissa vahvistimme taloteknistä osaamistamme hankkimalla Tukholmassa ja Södertäljessä toimivan Stockholms VVS-Kompetens AB:n.”

Lähde Sitowise Group

Eloholman mukaan kestävien yhteiskuntien suunnittelupalveluiden kysynnän vakaata kasvua tukevat vahvat megatrendit kuten kaupungistuminen, korjausvelka, vastuullisuus, digitalisaatio.

Lyhyellä aikavälillä markkinakehitykseen sekä projektien käynnistymiseen ja etenemiseen liittyy kuitenkin jonkin verran epävarmuutta. Asiakkaat ovat kuitenkin alkuvuodesta olleet aiempaa aktiivisempia ja tilauskanta on kasvussa, toimitusjohtaja kertoo.

Sitowise-konserni ei ole julkaissut taloudellisia tavoitteita vuodelle 2021.

Analyytikot odottavat keskimäärin Sitowiselle tänä vuonna 0,32 euron osakekohtaista tulosta. Viime vuonna osakekohtainen tulos oli 0,33 euroa. Ensi vuonna odotuksissa on jo keskimäärin 0,46 euron osakekohtainen tulos ja vuonna 2023 0,48 euron osakekohtainen tulos.

Ensi vuoden konsensuksen mukaisella tulosennusteella Sitowisen P/E-kerroin on 19x.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös