Asunnot ja kiinteistöt

OP:n ekonomistit: Asuntojen hinnat nousevat 3,5 prosenttia, alueellinen eriytyminen jatkuu

OP Ryhmän ekonomistit ovat nostaneet arviotaan asuntojen hintojen noususta.

Alkuvuodesta ekonomistit ennustivat vanhojen osakeasuntojen hintojen nousevan Suomessa tänä vuonna keskimäärin 2,0 prosenttia, nyt arvio on 3-3,5 prosenttia.

Koronapandemia rajoituksineen on vaikuttanut moneen alaan negatiivisesti, mutta asuntomarkkinoilla vaikutukset ovat olleet kahtalaiset. Viime vuoden keväänä romahtaneet kauppamäärät ovat palautuneet, minkä jälkeen kauppaa on käyty varsin vilkkaasti.

Talouden kriisistä huolimatta myös hinnat ovat keskimäärin nousseet koko maassa.

Hintojen kehitys kuitenkin jatkaa alueellista eriytymistään.

”Suunta on sama myös kansainvälisillä asuntomarkkinoilla. Vaikka koronapandemia on ollut globaali kriisi, asuntojen hinnat ovat keskimäärin nousseet kaikkialla Euroopassa. Irlanti on ainoa maa, jossa asuntojen hinnat ovat aivan aavistuksen verran laskeneet, mutta kaikkialla muualla hinnat ovat nousseet”, OP Ryhmän ekonomisti Joona Widgrén sanoo.

Tuoreessa asuntomarkkinakatsauksessaan ekonomistit jakavat kaupungit hintakehityksen perusteella ensimmäistä kertaa kolmeen eri luokkaan; nouseviin, vakaisiin ja laskeviin. Luokittelun taustalla ovat vanhojen osakeasuntojen hintaindeksit vuodesta 1988 alkaen. Samoissa luokissa ovat nyt kaupungit, joissa asuntojen hinnat ovat pitkällä tähtäimellä kehittyneet samalla tavalla.

Nousevien alueiden luokkaan kuuluvat Helsingin lisäksi Espoo, Turku ja Tampere. Tässä luokassa asuntojen hinnat ovat nousseet liki yhtäjaksoisesti koko tarkastelujakson ajan.

Vakaita alueita ovat useat keskisuuret kaupungit, kuten Oulu, Vaasa ja hieman yllättäen myös Vantaa. Tähän luokkaan kuuluvien alueiden vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat viime vuosina maltillisesti laskeneet.

Kolmannessa laskevan luokan kaupungeissa, kuten Kouvolassa ja Kotkassa, asuntojen hinnat ovat 2010-luvun alusta laskeneet.

Viime vuonna asuntojen hinnat nousivat kasvukeskuksissa keskimäärin 3,5 prosenttia, tasaisten hintojen alueilla laskivat noin prosentin, ja laskevilla alueilla hinnat laskivat reilut kaksi prosenttia. Luvut ovat keskimääräisiä, ja myös luokkien sisällä on merkittävää vaihtelua.

OP Ryhmän ekonomistit näkevät asuntomarkkinoiden hyvään vetoon kasvukeskuksissa useita syitä.

Koronapandemian aikaan moni on tehnyt etätöitä ja kaipaa kotiinsa lisää tilaa. Niissä kotitalouksissa, joita työttömyys ei ole kohdannut, on kertynyt rahaa säästöön. Yleisesti ottaen talouspolitiikka on ollut hyvin elvyttävää, ja sijoitusmarkkinoiden veto hyvä.

”Kriisi on vaikuttanut kotitalouksiin varsin epätasaisesti. Pahimmin kriisi on vaikuttanut esimerkiksi palvelualoilta työttömiksi jääneisiin nuoriin. Asunnon omistajiin kriisi tuntuu kuitenkin vaikuttaneen vähemmän, ja pakkomyynneiltä on pääosin vältytty”, Widgrén arvioi.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös