
Jännitteet tärkeimpien OPEC-järjestön öljyntuottajamaiden, Saudi-Arabian ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien välillä kasvavat.
OPEC päätti keskeyttää vaikeat neuvottelut tuotantotavoitteistaan. Neuvotteluja oli tarkoitus jatkaa maanantaina, mutta ne päätettiin siirtää myöhemmäksi. Se sai raakaöljyn hinnan kipuamaan korkeimmalle tasolle kolmeen vuoteen. Brent-öljylaadun hinta hätyyttelee jo 75 dollarin rajapyykkiä.
Vaikeiden neuvotteluiden taustalla on erityisesti Venäjän, Saudi-Arabian ja Arabiemiirikuntien näkemyserot öljyn tuotannon rajoittamisesta. Arabiemiiritkunnat eivät ole hyväksyneet ehdotettua tuotantorajoituksen pidennystä vuoden 2022 loppuun asti.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan Irakin öljyministeri Ihsan Abdul Jabbar toivoo, että uusi tapaaminen saataisiin pidettyä seuraavan 10 päivän sisällä.
OPEC laski öljyn päivätuotantoa viime vuonna koronapandemian vuoksi noin kymmentä prosenttia maailman öljyntuotannosta. Koronakriisin hellittäessä öljymaat ovat hitaasti palauttaneet tuotantoa korkeammalle tasolle.
Öljyn kysynnän odotetaan kasvavan edelleen ja saavuttavan koronapandemiaa edeltävän tason vuoden 2022 loppuun mennessä, arvioi Kansainvälinen energiajärjestö IEA viikolla julkaisemassaan raportissa. Järjestön mukaan kysyntää kasvattavia tekijöitä ovat ennen kaikkea lentokerosiinin ja bensiinin kysyntä.
IEA kehottaa OPEC-ryhmään kuuluvia lähi-idän ja kehittyvien talouksien öljyntuottajamaita lisäämään öljyntuotantoaan vastatakseen kysyntään.
Yhdysvaltain energiavirasto kertoi kesäkuun lopussa maan kaupallisten raakaöljyvarastojen laskeneen 7,6 miljoonalla barrelilla edellisviikon aikana. Viimeisen kolmen kuukauden aikana Yhdysvaltojen varastot ovat laskeneet noin yhdeksällä prosentilla. Sekin lisää paineita öljyn hinnan kohoamiselle.