Kasvuosakkeet

Google on hurjassa vireessä – emoyhtiö Alphabet kivunnut markkina-arvoltaan jo lähes kahteen biljoonaan dollariin

Googlen emoyhtiö Alphabet elpyy koronakuopasta selvästi analyytikoiden odotuksia nopeammin. Se näkyy yhtiön markkina-arvossa.

Googlen emoyhtiö Alphabetin osake nousi maanantaina kaikkien aikojen ennätykseen, yli 2900 dollariin. Osake on kivunnut elokuussa jo yli seitsemän prosenttia ja koko vuoden aikana jo 65 prosenttia. Yhtiön kurssinousu on ylittää tänä vuonna ylittää reippaasti esimerkiksi S&P 500 -osakeindeksin nousun, mikä sekin on ollut kovassa nousussa.

Alphabet on noussut jo kahdeksan kuukauden ajan jyrkällä kulmakertoimella. Vain kerran aiemmin osake on kivunnut pitempään, kun vuonna 2009 osake nousi 10 kuukautta peräkkäin.

Alphabetin osakkeen nousu on ollut rajumpaa kuin muiden teknojättien. Yhtiön markkina-arvo on noussut jo lähes kahteen biljoonaan dollariin. Vain Apple ja Microsoft ovat sitä suurempia.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Alphabet on hyötynyt laaja-alaisesta digimarkkinoinnin elpymisestä koronan jälkeen.

Heinäkuussa teknojätti raportoi toisen vuosineljänneksen tuloksensa, mikä ylitti analyytikoiden tulosodotukset mennen tullen. Osakekohtainen tulos nousi yli 26 dollariin, kun analyytikoiden konsensusodotus oli vain 19 dollaria. Alphabet on lyönyt konsensusennusteet jo neljällä vuosineljänneksellä. Varsinkin kuluvan vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen 22 dollarin osakekohtainen tulos ylitti konsensusodotuksen 15 dollaria isolla kaulalla.

”Viimeisin vuosineljännes oli varsin positiivinen ja se korostaa sitä, että hintamomentumin takana on todellinen fundamenttien momentum. Jos ei nähdä marginaalien nousua tai myynnin momentumia, olemme valmiita elämään yhtiön korkean arvostustason kanssa, mikä on korkea yhtiön historiaan nähden”, kertoo Centre Assset Management -yhtiön sijoitusjohtaja James Abate Bloombergille.

Alphabetin osakkeen arvostustaso todellakin on korkea, mutta kannattavasti kasvavaksi tekno-osakkeeksi ei poikkeuksellisen korkea.

Analyytikoiden konsensusodotus on, että viime vuoden 58,6 dollarin osakekohtaisen tulos nousee tänä vuonna peräti 101 dollariin. Tuolla ennusteella P/E-kerroin on 28,6x ja EV/Ebitda-kerroin puolestaan 17,8x. Esimerkiksi vuonna 2018 P/E-kerroin oli 24x ja EV/Ebitda oli 12x.

Analyytikoilta riittää kovan kurssinousun jälkeenkin uskoa teknojättiin.

Yhtiötä seuraa 46 analyytikkoa, joista peräti 31 antaa osakkeelle ostosuosituksen ja 12 lisää-suosituksen. Yhden suositus on pidä ja kahdella ei ole näkemystä. Yksikään analyytikko ei suosita vähentämään tai myymään osaketta.

Osakkeessa on vielä reippaasti nousuvaraa, mikäli on uskominen analyytikoiden tavoitehintoja. Konsensuksen mukainen tavoitehinta on 3185 dollaria, kun viimeisin kurssinoteeraus on 2909 dollaria.

Lue myös tämä: Seuraava FAANG-osake voi löytyä markkinamurroksen toisesta aallosta

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös