Sähköyhtiö Fi-Nergy Voiman entisten asiakkaat ovat saaneet aiheettomia perintäkirjeitä, vaikka he olisivat jo aiemmin kiistäneet laskut ja reklamoineet niistä.
Poliisi on ilmoittanut epäilevänsä kolmea sähkönmyyntiyhtiötä noin 6,5 miljoonan euron veropetoksista. Energiaviraston ja kuluttaja-asiamiehen tietojen mukaan esitutkinta liittyy Fi-Nergy Voima Oy:n, Fi-Nergy Voima Oü:n ja 365 Hankinta Oy:n toimintaan.
Kolmella sähkönmyyntiyhtiöllä on tuhansia asiakkaita eri puolilla Suomea. Yhtiöt jatkavat edelleen toimintaansa.
Viranomaiset ovat seuranneet yhtiöiden toimintaa jo pitkään. Fi-Nergy ja 365 Hankinta ovat olleet esillä kuluttaja-asiamiehen ja Energiaviraston valvontatoiminnassa jo usean vuoden ajan. Fi-Nergystä on vuoden 2021 aikana tullut kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttajaneuvontaan yli 500 yhteydenottoa, ja vuonna 2020 yli 900. Luvut ovat poikkeuksellisen suuria muihin sähkönmyyntiyhtiöihin verrattuna.
Sähköyhtiö 365 Hankinta on lähettänyt kuluttajille aiheettomia laskuja. Syyskuun aikana KKV:lle on käynyt ilmi myös, että Fi-Nergy Voiman entisille asiakkaille on lähetetty aiheettomien laskujen lisäksi aiheettomia perintäkirjeitä.
KKV:n mukaan molempien yhtiöiden sähköntoimitukset asiakkaille keskeytyivät kesäkuussa 2021 tasevastaavan puuttumisen vuoksi ja asiakkaat siirtyivät muiden sähkönmyyjien asiakkaiksi.
KKV kertoo, että Fi-Nergy Voiman entiset asiakkaat ovat saaneet perintätoimistolta syyskuun aikana laskuja, joissa otsikkona on ”Selvityspyyntö puuttuvasta suorituksesta”.
Perintä on laitonta, sillä perintälain mukaan kirjeperintää ei saa jatkaa, jos velallinen on kiistänyt maksuvelvollisuutensa asiallisin perustein.
Vaikka osalla perintäkirjeen saaneista kuluttajista sähkösopimus Fi-Nergyn Voiman kanssa on päättynyt jo vuoden 2020 lopulla tai vuoden 2021 alkupuolella, väitetään kirjeissä silti, että Fi-Nergy Voima olisi toimittanut asiakkaalle sähköä 10.6.2021 saakka.
Osa kuluttajista on saanut perintäkirjeitä myös elo-syyskuun ajalta. KKV:n mukaan tällainen perintä on täysin perusteetonta, sillä se kohdistuu aikaan, jolloin Fi-Nergy Voima ei ole voinut enää toimittaa sähköä.
Perusteettomia perintäkirjeitä on lähettänyt PS Perintä Oy -niminen perintätoimisto. Kuluttaja-asiamies on ollut yhteydessä PS Perintään. Yritys on kertonut selvittävänsä asiaa.
KKV neuvoo, että Fi-Nergy Voiman laskuja ei pidä maksaa, vaan laskusta on syytä reklamoida perintäyhtiön asiakaspalveluun. Jos laskujen perintä jatkuu, voi kuluttaja olla tarvittaessa yhteydessä KKV:n kuluttajaneuvontaan.