Markkinatietoa

Miten yksityissijoittaja saa kilpailuetua suhteessa instituutioihin?

Instituutioiden etumatka sijoitusalalla on kaventunut vuosien varrella.

Yksityissijoittajien yksi suurimpia huolenaiheita on kilpailu ”isoja poikia” eli instituutioita vastaan. Sanat ultranopea kaupankäynti, informaatioetu, listautumis- ja osakeantien käytännöt sekä suuren omistajan vaikutusmahdollisuudet, esiintyvät usein instituutioiden ylivoimaa puolustavissa keskusteluissa.

Totuus instituutioiden ja yksityissijoittajien välisissä voimasuhteissa ei ole niin yksinkertainen. Siitä näyttönä on pankkien ja pankkiiriliikkeiden rahastojen tuotot. Suurin osa salkunhoitajista häviää vertailuindeksille kulujen jälkeen.

Käytännössä yksityissijoittajilla on hihassaan monta valttikorttia verrattuna instituutioihin.

Nykypäivänä instituutiot eivät enää nauti yhtä suurta informaatioetua kuin aiemmin. Yksityissijoittajalle on tarjolla monia hyviä työkaluja salkun ja sijoituskohteiden analysointiin. Ohjelmointia osaava yksityissijoittaja pääsee tällä haavaa ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan moniin datatietokantoihin, joita voi hyödyntää sijoitustoiminnassa. Lisäksi markkinauutiset ovat reaaliaikaisesti yhä suuremman sijoittajajoukon käytössä.

Instituutioilla on parempi keskusteluyhteys pörssiyhtiöiden johdon kanssa. Myös sen osalta on kuitenkin tasoittumista nähtävissä, koska monet pörssiyhtiöt ovat mukana muun muassa virtuaalitilaisuuksissa sekä tuottavat monipuolisempaa materiaalia sijoittajille. Yhtiötapaamisten lisäarvo on joissakin tapauksissa muutenkin kyseenalainen, sillä pörssiyhtiöiden johto on usein varsin taitava myymään omaa yhtiötä sijoittajille.

Yksityissijoittajan pienemmät kaupankäyntimäärät ovat myös yksi etu. Instituutiot ostavat yleensä kerralla suuria määriä osaketta. Ison ostovolyymin myötä osakkeen hinta nousee ja osa ostoista joudutaan tekemään kalliimmalla. Myynneissä luonnollisesti hinta laskee, jos myytävien osakkeiden määrä on korkea.

Kaupankäynnistä päästään sujuvasti yksityissijoittajien merkittävään kilpailuetuun pienyhtiöissä. Monet instituutiot eivät sijoita pienyhtiöihin niiden matalan vaihdon vuoksi. Pienyhtiöt eivät ole myöskään yleensä yhtä seurattuja ja näin ollen niin tehokkaasti hinnoiteltuja.

Instituutioilla on myös omat haasteensa rahastonhoidossa. Rahastoissa joudutaan huomioimaan merkinnät ja lunastukset. Ongelmia syntyy, jos sijoittajat lunastavat rahasto-osuuksia nopealla aikataululla esimerkiksi rahaston tai markkinan heikon kehityksen vuoksi. Kyseisessä tilanteessa rahastonhoitaja saattaa joutua myymään rahaston omistuksia epäedulliseen hintaan rahoittaakseen lunastuksia.

Yksityissijoittajalla ei luonnollisesti ole kyseisen kaltaista haastetta. Hän on itse vastuussa myynneistään ja voi odotella yli pahimman markkinaturbulenssin.

Yksityissijoittaja on itsensä pomo sijoitusasioissa. Rahastonhoitajalla on lähes aina esimies. Esimies saattaa kyseenalaistaa salkunhoitajan valintoja, mikä voi vaikuttaa itseluottamukseen. Rahastonhoitaja saattaa myös sijoittaa liian varman päälle varmistaakseen kohtuullisen kehityksen suhteessa vertailundeksiin. Se johtaa usein siihen, että rahaston kehitys seuraa ”liikaa” indeksiä ja kulujen jälkeen häviää sille.

Monissa instituutioissa on myös erikseen sijoituskomitea, jossa sijoituksia käsitellään. Niiden konsensuspäätökset eivät välttämättä aina ole parhaita sijoitusten tulevan tuoton näkökulmasta, vaan paremminkin saattavat johtaa keskimääräisiin tuottoihin. Sijoituskomiteoiden reagointi markkinoilla tapahtuviin muutoksiin on myös usein varsin hidasta ja joustamatonta, mikä saattaa heikentää tuottoja.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös