Kumppaniblogit

Iranin alkava vallankumous voi olla käännekohta historiassa

Iranissa on teokratiaa vastustavia mielenosoituksia, joita jotkut ovat nimenneet jopa vallankumoukseksi.

4. joulukuuta Iranin uskonnollinen johtaja Ali Khamenei lakkautti siveyspoliisin Iranissa. Tämä ei kuitenkaan riitä mielenosoittajille, sillä he haluavat maahan uuden poliittisen järjestelmän, mikä kunnioittaisi ihmisoikeuksia ja liberaalia demokratiaa.

Vallankumoukselliset näkevät hallinnon toimen todennäköisesti heikkoutena ja vaatimukset tulevat kasvamaan entisestään. Hallinto on Iranissa muutenkin ahtaalla ja Khamenei oli pyytänyt IRGC:n eläkkeellä olevat upseerit takaisin palvelukseen, joista 300 on suostunut pyyntöön. 

Iranissa yhdellä dollarilla saa noin 35000 paikallista raha yksikköä, minkä suhde oli vuonna 1979 yksi seitsemänteen. Teokraattisessa järjestelmässä mikä on yksi maailman korruptoituneimpia poliittisia järjestelmiä sijoittaminen ei kannata, sillä Iranissa ei tällä hetkellä ole markkinataloutta.

Räikeä esimerkki tästä on se, että jos teet konkurssin pahimmassa tapauksessa saatat saada elinkautisen vankeustuomion, samalla kun ajatollahien ei tarvitse ollenkaan maksaa veroja, mikä muistuttaa keski-ajan Eurooppaa, jossa papistolla oli oikeuksia, joita rahvaalla ei ollut.

Hakkeriryhmän saamiin tietoihin nojautuen Khamenei uskoo, että protestit tulevat vielä jatkumaan pitkään. Täytyy muistaa, että vuoden 1979 vallankumous kesti myös vuoden verran ennen kuin shaahi perheineen tammikuussa 1979 poistui maasta. Onnistuessaan Iranin vallankumous tulee aiheuttamaan dominoteorian kaltaisen regiimien kaatumisen Lähi-idässä, jossa myös Turkki ja Saudi-Arabia joutuvat tarkastamaan omaa politiikkaansa. 

Mikä tärkeintä epäpyhä allianssi Kiinan, Venäjän ja Iranin islamilaisen tasavallan välillä päättyisi ja Venäjä ja Kiina tulevat menettämään vaikutusvaltaansa Lähi-idässä, samalla kun markkinat avautuisivat Lähi-idässä läntisille maille, toki tulevaisuuden Iran ja Lähi-itä ei tule kumartamaan länttä kohti, mutta jos suhde on terveellä pohjalla arvot tulevat olemaan samankaltaisia. Maailman suurin feministinen vallankumous on käynnissä ja vasemmisto ja läntiset feministit eivät tue tarpeeksi tätä liikettä, koska mieltävät huivien polton islamfoobiseksi teoksi, vaikka kyseessä on 1400 vuotta jatkunut sorto, mikä on alkanut miehestä, joka tuli luolasta ulos ihmiskunnan viimeisenä profeettana. 

Kommentoi
Ylös
>