Yrittäjät: Osinkoverotus ei kannusta riskinottoon ja kasvuun

Suomen Yrittäjät esittää osinkoverotuksen uudistamista.
Petri Salminen Suomen Yrittäjät Petri Salminen Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen. Kuva: Markus Sommers.
Petri Salminen Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen. Kuva: Markus Sommers.

Kasvuhakuisten yritysten osuus on laskenut jo vuosia ja työnantajayrittäjien määrä on viime vuosina jopa romahtanut. Yritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet kevään aikana.

Suomen talouden kasvun vahvistaminen on ratkaisevaa julkisen talouden tervehdyttämiselle. Kasvu syntyy yritysten ja yrittäjyyden kautta. Siksi Suomen Yrittäjät esittää listaamattomien yritysten osinkoverotuksen uudistamista siten, että se kannustaa nykyistä enemmän riskinottoon ja kasvuun. Etujärjestön hallitus hyväksyi verokannanoton kokouksessaan tiistaina Lahdessa.

Suomen Yrittäjien mukaan muutoksesta on täysin mahdollista linjata nyt Säätytalolla.

”Hallituksen pitää toteuttaa määrätietoisesti toimia, jotka vahvistavat yritysten kasvua sekä yrittäjien ja omistajien halukkuutta kasvattaa yrityksiään sekä investoida ja työllistää”, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo.

Osinkoverotuksessa ongelmia

Yhteisöverotus on tällä hetkellä kilpailukykyinen, mutta listaamattomien yritysten osinkoverotus ei kannusta riittävästi kasvuun ja riskinottoon. Yrittäjille malli on myös monimutkainen.

”Siksi näemme tarpeellisena uudistaa osinkoverotusta luopumalla nettovarasidonnaisuudesta mutta siten, että kenenkään osinkoverotus ei kiristy, kuten vaalien alla on hallitusneuvotteluissa mukana olevien puolueiden toimesta luvattu”, Salminen toteaa.

Yrittäjien mallissa osingon veronalainen osuus verotettaisiin aina pääomatulona. Kun osinko olisi enintään 150 000 euroa, kokonaisveroaste olisi noin 26 prosenttia – eli 25 prosenttia veronalaista pääomatuloa ja 75 prosenttia verotonta tuloa. Kun osinko on yli 150 000 euroa, kokonaisveroaste on noin 34 prosenttia – eli 50 prosenttia veronalaista pääomatuloa ja 50 prosenttia verotonta tuloa. Listattujen yritysten kokonaisveroaste olisi noin 39 prosenttia – eli 70 prosenttia veronalaista pääomatuloa ja 30 verovapaata tuloa.

”Malli lisäisi käsityksemme mukaan merkittävästi maksettavia osinkoja, mikä lisää verotuottoja ja toisaalta nostaa talouden kasvupotentiaalia. Muutoksella on positiivisia vaikutuksia yrittäjyysaktiivisuuteen”, Salminen perustelee.

Yrittäjät arvioi, että esitys lisäisi kansantalouden kasvua pääomien kohdentuessa tehokkaammin ja kannustaisi yrittäjäriskin ottamiseen, mikä johtaisi investointeihin ja työllisyyden vahvistumiseen.

Vastaantuloa yritystuissa

Uudistuksen hintalappu olisi yhteensä 350–400 miljoonaa euroa. Esityksen myönteiset dynaamiset vaikutukset kattaisivat menetyksestä 200–250 miljoonaa euroa. Yrittäjät on esittänyt vastaavia säästöjä yritystuista.

”Haluamme olla vastuullisia ja tukea julkisen talouden välttämätöntä tervehdyttämistä”, Salminen sanoo.

Nykyisessä mallissa listaamattomasta osakeyhtiöstä saadun osingon verokohtelu määräytyy yhtiön osakkeille lasketun matemaattisen arvon perusteella. Osakkeiden matemaattinen arvo saadaan jakamalla yhtiön tarkistetun nettovarallisuuden, eli varojen ja velkojen määrä, yhtiön ulkona olevien osakkeiden lukumäärällä.

Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän listaamattomasta yhtiöstä saamasta osingosta on pääomatuloa 8,0 prosenttia osingon saajan omistaminen osakkeiden matemaattisesta arvosta. Tästä pääomatulo-osingosta on 25 prosenttia veronalaista pääomatuloa ja 75 prosenttia verovapaata tuloa. 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Kempower latausasema asennus

Kempower on First North -markkinapaikan ehdoton helmi

Seuraava artikkeli
Valoe aurinkopaneelit teknologiayhtiö sijoittaminen pörssi

Valoe kyntää yhä syvemmällä taloudellisissa vaikeuksissa