Kesko kestää haastavan markkinatilanteen paineet

Vaikeassa markkinatilanteessa Kesko osoittaa jälleen defensiivisyytensä. Tuloskehitys toisella vuosineljänneksellä oli odotusten mukaista.
Kesko K-kauppa talous Kesko K-kauppa talous
Kesko ruokakauppa hedelmät

Kauppakonserni julkisti torstaina toisen vuosineljänneksen tulosraporttinsa. Keskon liikevaihto laski huhti-kesäkuussa maltillisesti 3 105 miljoonaan euroon edellisvuoden 3 109 miljoonasta eurosta. Vertailukelpoisesti liikevaihto laski vain 0,8 prosenttia.

Vertailukelpoinen liikevoitto laski viime vuoden 236 miljoonasta eurosta 208 miljoonaan euroon. Analyytikoiden konsensusennuste oli 205 miljoonaa euroa, joten tuloskehitys oli odotusten mukainen.

Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos laski viime vuoden 0,45 eurosta 0,38 euroon.

Taulukko: Kesko Oyj.

Keskon pääjohtaja Mikko Helander toteaa, että vuoden 2023 toisen vuosineljänneksen tulos oli vahva suoritus haastavassa markkinassa.

”Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli hyvä ja jatkoimme kauden aikana kasvustrategiamme mukaisia investointeja. Yhtiön kasvustrategia ja sen onnistunut toteutus kaikilla toimialoilla tuovat tuloksia myös aiempaa haastavammassa toimintaympäristössä”, Helander toteaa.

Keskon liikevoiton kehitys. Kuva: Kesko Oyj.

Päivittäistavarakaupassa liikevaihto kasvoi 4,7 prosenttia ja kannattavuus oli Helanderin mukaan hyvällä tasolla. Liikevaihto oli 1 624 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto oli 118 miljoonaa euroa.

”K-ruokakauppojen päivittäistavaramyynti kasvoi 4,6 prosenttia, jääden markkinakasvusta alkuvuotta vähemmän. Kampanjat ja muut markkinointitoimenpiteet ovat kasvattaneet asiakaskäyntejä ja myyntiä K-ruokakaupoissa. Ruoan verkkokaupan myynti kasvoi 3,8 prosenttia. Norjalainen Oda ilmoitti keväällä vetäytyvänsä ruoan verkkokaupasta Suomessa. Myös foodservice-liiketoiminnan myynti oli vahvaa: Kespron liikevaihdon kasvu oli 9,8 prosenttia ylittäen jälleen markkinakasvun”, pääjohtaja kertoo.

Rakentamisen volyymin lasku haasteena

Keskon murheenkryyni on rakentamisen ja talotekniikan kauppa, jonka liikevaihto laski 10,8 prosenttia 1 149 miljoonaan euroon toisella vuosineljänneksellä. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 72,0 miljoonaa euroa.

Helanderin mukaan tulos laski sekä rautakaupassa että teknisessä tukkukaupassa rakentamisen volyymin heikennyttyä.

”Inflaation ja korkojen nousun seurauksena rakentamisen aktiviteetti on laskenut selvästi Pohjois-Euroopassa etenkin uudisrakentamisessa.”

Teknisessä tukkukaupassa Onnisen myynti oli hyvällä tasolla. Helanderin mukaan Onnisen suurimmalla markkinalla Suomessa liikevoittoprosentti oli edelleen hyvä 8,2 prosenttia. Keskon markkinaosuus on edelleen vahvistunut suurimmilla markkinoillamme Suomessa ja Norjassa.

Uusien autojen toimitukset kasvoivat merkittävästi vertailukaudesta, mikä kasvatti autokaupan liikevaihtoa ja liikevoittoa, pääjohtaja kertoo.

”Toimialan liikevaihto kasvoi vertailukelpoisesti 24,9 prosenttia ja oli 337,6 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi kaikissa autoliiketoiminnoissa. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 24,3 miljoonaa euroa. Uusien autojen tilauskanta on edelleen normaalitasoa korkeammalla. Myynti kehittyi hyvin myös käytettyjen autojen kaupassa ja palveluissa. Kysynnän heikennyttyä uusien autojen tilaukset ovat laskeneet selvästi vertailukaudesta.”

Helanderin mukaan nykyinen toimintaympäristö haastaa yrityksiä muun muassa inflaation ja korkojen nousun kautta. Kesko on hänen mukaansa kuitenkin hyvässä tuloskunnossa.

”Yhtiöllä on hyvä strategia, jossa keskitymme omiin vahvuuksiimme.  Reagoimme nopeasti toimintaympäristön muutoksiin ja olemme pystyneet parantamaan jatkuvasti tehokkuuttamme. Yhtiöllä on vahva tase, joka mahdollistaa investoinnit kasvuun myös nykyisessä suhdanteessa.”

Tulosohjeistukseen täsmennys

Kesko täsmentää tulosohjeistustaan ja arvioi nyt vuonna 2023 vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 680 – 760 miljoonaa euroa. Aiemmin yhtiö arvioi vertailukelpoisen liikevoiton olevan 680 – 800 miljoonaa euroa.

Tulosohjeistuksen täsmennys perustuu ensimmäisen vuosipuoliskon kehitykseen sekä päivitettyihin arvioihin rakentamisen markkinan aiempaa heikommasta kehityksestä. Keskeisiä näkymiin vaikuttavia epävarmuustekijöitä ovat inflaation ja korkotason kehitys sekä käynnissä oleva Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.

Päivittäistavarakaupassa kuluttaja-asiakaskaupan Kesko arvioi pysyvän vakaana ja foodservice-markkinan kasvavan. Inflaatio kasvattaa myyntiä, mutta nostaa kustannuksia. Liikevoiton Kesko ennakoi pysyvän edelleen hyvällä tasolla.

Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa Kesko odottaa markkinan laskevan vuodesta 2022. Uudisrakentamisen yhtiö odottaa laskevan, mutta korjausrakentamisen kasvavan hieman. Liikevoiton Kesko odottaa pysyvän edelleen hyvällä tasolla.

Autokaupassa autojen saatavuus on parantunut, mutta uusien autojen tilausten Kesko ennakoi jäävän alle edellisen vuoden tason. Käytettyjen autojen ja palveluiden kysyntä säilyy hyvällä tasolla, yhtiö arvioi. Kannattavuus pysyy edelleen hyvänä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Korjausrakentaja Consti saa ostosuosituksia - paisuva tilauskanta vahvuutena

Seuraava artikkeli
EKP Euroopan keskuspankki Frankfurt

EKP nosti odotetusti jälleen ohjauskorkoja