Bioteknologiayritysten arvostustaso on selvästi alle historiallisen tason. Toimialan mielenkiintoa lisää pari muutakin syytä.
Terveydenhuoltosektorin suhteellinen kehitys S&P 500 -indeksiin verrattuna on ollut 30 vuoden nousukanavassa, kertoo makrostrategi Otavio Costa Twitterissä. Costan Twitterissä jakamasta kuvasta voidaan nähdä tämä. S&P 500 Health Care -indeksi suhteessa koko indeksiin on nyt nousukanavan alalaidassa, kun se esimerkiksi vuonna 2015 oli kanavan ylälaidassa.
Costan mukaan terveyssektori on defensiivinen toimiala.
”Markkinoiden huipuilla nämä osakkeet saavuttavat usein houkuttelevan arvostuksen ja menestyvät sitten erinomaisesti talouskriisien aikana”, Costa tviittaa.
Valokeilassa ovat viime aikoina olleet historiallisesti kalliit isot teknologiayritykset, kuten Apple, Microsoft, Nvidia ja Alphabet, jotka ovat vauhdittaneet tekoälykehitystä. Costan mukaan kuitenkin terveydenhuoltosektori on tällaisten teknologisten edistysaskeleiden yksi ensisijaisista hyötyjistä.
Costan mukaan bioteknologia-alan tilanne on kiistatta vielä vakuuttavampaa, kuin koko terveydenhoitosektorin. Vuodesta 2015 lähtien näiden yhtiöiden kurssikehitys on ollut huomattavasti heikompaa kuin S&P 500 – ja Nasdaq-indeksien.
Nasdaq Biotechnology -indeksillä, joka sisältää suuremmat ja vakiintuneet yritykset, on tällä hetkellä noin 5,5 kertainen P/S-arvostuskerroin, eli hinta suhteessa myyntiin. Kuitenkin vuonna 2015 kyseinen P/S-kerroin oli bioteknologiaindeksillä 13x.
Bioteknologian arvostustaso on siis nyt huomattavasti vuoden 2015 huippua alhaisempi ja lisäksi koko terveysalan yritysten kurssikehitys on poikkeuksellisen alhaalla suhteessa S&P 500 -indeksiin nähden.
Biotekniikkateollisuuteen kuuluu yrityksiä, jotka valmistavat lääkinnällisiä laitteita ja diagnostiikkaa, biopolttoaineita, biomateriaaleja, saastumisen valvontaa ja paljon muuta.
Bioteknologiayritykset yritykset keskittyvät yleensä uusien lääkeyhdisteiden luomiseen ja testaamiseen lääketieteellistä käyttöä varten, ja niiden on käytävä läpi pitkät testaus- ja hyväksymisprosessit tuotteilleen. Tämä tarkoittaa sijoittajien kannalta sitä, että he joutuvat usein odottamaan kuukausia tai jopa vuosia ennen kuin he saavat tietää, onko mahdollinen lääkehoito käyttökelpoinen tai kannattava.
Companiesmarketcap-sivuston mukaan viisi maailman suurinta bioteknologiayhtiötä ovat seuraavat:
Järjestys | Nimi | Markkina-arvo (miljardia dollaria) | Maa |
1. | Johnson & Johnson | 445 | USA |
2. | Eli Lilly | 436 | USA |
3. | Novo Nordisk | 367 | Tanska |
4. | Merck | 276 | USA |
5. | Roche | 255 | Sveitsi |
