Analyytikko odottaa Nesteeltä vahvaa kolmannen vuosineljänneksen tulosta. Singaporen ylösajo on kuitenkin riskitekijä.

Polttoaineyhtiön toisen vuosineljänneksen tulosraportti oli odotuksia heikompi. Kun vertailukaudella liikevaihto oli 7,0 miljardia euroa, jäi se tämän vuoden toisella vuosineljänneksellä alle 5,4 miljardiin euroon.
Nesteen mukaan liikevaihdon lasku johtui pääasiassa markkina- ja myyntihintojen laskusta, jolla oli noin 2,1 miljardin euron negatiivinen vaikutus. Myyntimäärien kasvulla oli noin 0,3 miljardin euron positiivinen vaikutus.
Kannattavuus laski myyntiäkin selvemmin, kun öljytuotteiden jalostusmarginaalit laskivat huomattavasti vertailukauden poikkeuksellisen korkeasta tasosta. Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos laski viime vuoden 0,96 eurosta 0,63 euroon. Analyytikoiden konsensusennusten kyseiselle tulosluvulle oli 0,71 euroa, joten tulosromahdus oli odotettua jyrkempi.
Nesteen mukaan öljytuotteiden jalostusmarginaalit ovat normalisoituneet vuoden 2022 toisen neljänneksen korkeilta tasoilta.
Keskeiset Nesteen kokonaisjalostusmarginaaliin vaikuttavat useat tekijät.
Tällaisia tekijöitä ovat yhtiön mukaan esimerkiksi raakaöljyn sekä muiden syöttöaineiden ja jalostettujen tuotteiden kokonaiskysyntä ja tarjonta, Nesteen myymien jalostettujen tuotteiden suhteellinen ja absoluuttinen hinta, oleellisten raaka- sekä syöttöaineiden suhteelliset ja absoluuttiset hintamuutokset sekä muutokset Nesteen jalostamojen konfiguraatiossa, kapasiteetissa tai hyötysuhteessa.
Myös muilla tekijöillä on vaikutusta Nesteen jalostusmarginaaliin. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi muutokset logistiikkapalvelujen saatavuudessa, syöttöaineiden hankinnan kustannuksissa ja jalostettujen tuotteiden myyntiin liittyvissä kustannuksissa. Myös Nesteen jalostamojen operointikustannuksilla on vaikutusta – esimerkiksi energiakustannuksilla.
Esimerkiksi raakaöljyn 10 dollarin barrelihinnan nousulla on Nesteen mukaan noin 85 miljoonan dollarin positiivinen vaikutus yhtiön liikevoittoon ilman suojauksia.
Jalostusmarginaalit nousussa kolmannella vuosineljänneksellä
Syyskuussa yhtiö antoi kuitenkin positiivisen tulosvaroituksen parantuneista öljytuotteiden marginaaleista, mutta varoitti myös Singaporen tehtaan ylösajon hidastumisesta.
Epävakaasta öljymarkkinasta huolimatta Nesteen Luoteis-Euroopan diesel- ja bensiinimarginaalit ovat nousseet kolmannella vuosineljänneksellä korkealle tasolle, mikä parantaa myös Nesteen öljytuotteiden kokonaisjalostusmarginaalin ennustetta kolmannella vuosineljänneksellä.
Neste kertoo myös, että Singaporen jalostamon laajennuksen elokuisen dieselin ja vastuullisen lentopolttoaineen tuotannon uudelleen käynnistymisen ylösajo on hidastunut äskettäisen laitteiden lisätarkastus- ja korjaustyöseisokin vuoksi.
Danske Bank odottaa yhtiön kolmannen vuosineljänneksen käyttökatteen paranevan viime kvartaaliin verrattuna ensimmäistä kertaa neljään vuosineljännekseen.
Analyytikko Antti Koskivuori toteaa pankin aamukatsauksessa, pankki ennustaa konsensusta kovempaa tuloskehitystä siksi, että vuosineljänneksen aikana öljynjalostusmarginaalin kehitys on ollut vahvaa.
Singapore on riski, osake aliarvostettu
Singaporen ylösajon viivästyminen on kuitenkin mahdollinen riski tulevassa tulosraportissa.
”Nesteen pre-silent callin aikaan 22. syyskuuta Singaporen uusi uusiutuvan dieselin linja jatkoi tyhjäkäyntiä lämmönvaihtimessa tapahtuneen vian jälkeen aikaisemmassa ylösajoprosessissa, mikä tuolloin tuntui meistä vain pieneltä viiveeltä aikaisemmista odotuksista. Neste päivittää tilanteen Q3-raportin yhteydessä. Mahdollinen pidempi viive, varsinkin jos yksikkö ei ole vielä toiminnassa, voi mielestämme olla negatiivinen sysäys osakkeelle”, Koskivuori toteaa.
Danske Bank uskoo, että tämän hetken osakekurssi aliarvostaa Nesteen erittäin kannattavaa ja kasvavaa uusiutuvien energialähteiden liiketoimintaa. Pankki suhtautuu uusiutuvien tuotteiden tulosnäkymiin myönteisesti ja pitää arvostusta houkuttelevana.
Danske Bank säilyttää Nesteen ostosuosituksen alhaisemmilla tulosennusteilla ja uudella 12 kuukauden tavoitehinnalla 51 euroa, kun aiemmin tavoitehinta oli 56 euroa. Nesteen osake on menettänyt puolessa vuodessa 31 prosenttia markkina-arvostaan ja osake noteerataan nyt 30,8 euron hintaan.
Nesteen kolmannen vuosineljänneksen tulosraportti tulee julki 26. lokakuuta.
