Finnair on joutunut luomaan nahkaansa uudestaan.
Ennen Ukrainan sotaa kaukolennot Aasiaan Venäjän halki oli suunta, josta yhtiö haki kasvumahdollisuuksia.
Topi Manner otti vastaan lentoyhtiön toimitusjohtajan tehtävät vuonna 2019. Sitä ennen hän toimi pankkikonserni Nordean palveluksessa yhteensä noin 20 vuotta.
Mannerin tehtävä Finnairissa oli sanalla sanoen haastava. Ensin koronapandemia pysäytti lentoliikenteen ja suisti Finnairin ja koko toimialan historian pahimpaan kriisiin.
Sitten tuli Ukrainan sota, jonka vuoksi yhtiön strategia kasvattaa lentoliikennettä Aasiassa joutui pahoihin vaikeuksiin. Venäjä kielsi lennot maansa yli, mikä johti Aasian lentojen selvään pitenemiseen.
Venäjän ilmatilan sulun vuoksi Finnair menetti ainutlaatuisen maantieteellisen etunsa, sillä Venäjän ilmatilan kiertäminen pidentää lentoreittejä Finnairin kotikentän ja Japanissa, Etelä-Koreassa sekä Kiinassa sijaitsevien keskeisten suurkaupunkien välillä 15–40 prosenttia kohteesta riippuen.
Finnair joutui laittamaan strategiansa uusiksi. Uusi strategia vilisee muodikkaita teknotermejä.
Yhtiön mukaan painotus siirtyy nyt asiakaslähtöiseen ja dataa hyödyntävään myyntiin, sekä asiakassuhteiden ja asiakassitoutuneisuuden vahvistamiseen kaikissa asiakassegmenteissä. Turvallisuus ja lentojen täsmällisyys ovat edelleen operatiivisen laadukkuuden keskiössä, ja Finnair panostaa analytiikan ja datan hyödyntämiseen sujuvan ja personoidun matkustuskokemuksen tarjoamiseksi.
Digitaalisen asioinnin rooli on jo nyt keskeinen osa Finnairin tarjontaa ja sen merkitys tulee kasvamaan edelleen.
Lisäksi päivitetty strategia painottaa edelleen lentoyhtiökumppanuuksien yhteishankkeiden hyödyntämistä. Tässä korostuvat oneworld-kumppanit, kuten American Airlines ja Alaska Airlines Pohjois-Amerikassa, Qatar Airways Lähi-idässä, Japan Airlines Japanin-reiteillä ja Qantas uusilla Australian ja Aasian yhdistävillä reiteillä.
Topi Manner on jättänyt irtisanomisilmoituksensa yhtiön palveluksesta siirtyäkseen teleoperaattori Elisan toimitusjohtajaksi viimeistään 1. maaliskuuta 2024. Siihen asti Manner jatkaa roolissaan Finnairin toimitusjohtajana.
Karon Grilli -podcastissa Topi Manner keskustelee kirjailija ja toimittaja Karo Hämäläisen kanssa muun muassa yhtiön strategiasta. Manner kertoo, ettei Finnair ole täysin jättänyt taakseen mahdollisuutta Venäjän ilmatilan avautumisesta ja Aasian-strategian paluusta.
Toimitusjohtajan mukaan Finnair pitää kiinni Venäjän ilmatilan avautumisen optiosta, koska se on yhtiölle ilmainen optio.
Katso ja kuuntele Karon Grillin Finnair-jakso.
