Kasvuosakkeet

Lisää vaikeuksia eurooppalaisille autojäteille – kiinalainen BYD rakentaa uuden autotehtaan Unkariin

Kiinalainen autovalmistaja kasvattaa vääjäämättömästi markkinaosuuttaan. Keinot ovat kuitenkin väärät, väittää EU.

BYD sähköauto

Kiinalainen autovalmistaja BYD aikoo rakentaa ensimmäisen eurooppalaisen autotehtaansa Unkariin. Eteläisessä Szegedin kaupungissa sijaitsevassa tehtaassa tullaan valmistamaan täyssähköautoja ja plug-in-hybridejä Euroopan markkinoille ja luomaan tuhansia työpaikkoja, BYD kertoi perjantaina tiedotteessaan.

Teslan suurimmalla kiinalaisella kilpailijalla on jo Luoteis-Unkarissa sijaitsevassa Komaromin kaupungissa sähköbusseja kokoava tehdas. Huhtikuussa 2016 perustettu Komaromin tehdas oli BYD:n mukaan ensimmäinen tehdas Euroopassa.

Uutistoimisto Bloombergin haastattelemien analyytikoiden mukaan uuden Unkarin tehtaan kapasiteetti tulee todennäköisesti olemaan noin 200 000 autoa vuodessa.

Siten eurooppalaisille autonvalmistajille syntyy uusi mahtava kilpailija.

Erityisesti Volkswagen, Stellantis ja Renault saavat jälleen uusia haasteita. Ne eivät ole pystyneet syrjäyttämään Teslaa sen hallitsevasta asemasta sähköautojen valmistuksessa ja nyt kiinalaisvalmistajakin lisää vanhojen eurooppalaisten autovalmistajien kipuilua.

BYD:in lisäksi myös kiinalaismerkit SAIC Motor ja Nio ovat laajentaneet toimintaansa Euroopassa, jotta ne eivät olisi yhtä riippuvaisia Kiinan kotimarkkinoista, jossa on ylitarjontaa. Lisäksi Teslan viime vuonna käynnistämä hintasota painavat kiinalaisvalmistajien tuloksia niiden kotimarkkinoilla.

Bloombergin mukaan BYD laajentaa toimintaansa Euroopassa osittain siksi, että se voi periä siellä korkeampia hintoja. Sen Dolphin crossover maksaa Saksassa 35 990 euroa, mikä on yli kaksinkertainen hinta Kiinassa pyydettyyn hintaan verrattuna.

Kiinalla on jo nyt vahva ote sähköautojen valmistuksesta. Vuonna 2022 Kiinan osuus sähköautojen viennissä oli 35 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 25 prosenttia. Maa ohitti Saksan maailman toiseksi suurimpana autoviejänä ja sen on arvioitu ohittavan Japanin tänä vuonna. Kiinan autoteollisuuden kauppatase kääntyikin viime vuonna ensimmäistä kertaa positiiviseksi.

Kiinalaisvalmistajien aggressiivinen rynniminen Euroopan automarkkinoille ei miellytä Euroopan Unionia.

EU käynnisti lokakuussa tukien vastaisen tutkimuksen kiinalaisista sähköautoista ja väittää, että Kiinan valtion tuki on auttanut pitämään hinnat keinotekoisen alhaisina. Tämä voi johtaa EU:n vastatoimiin, kuten korkeampiin tuontitulleihin.

BYD:n kolmannen vuosineljänneksen maailmanlaajuiset sähköautotoimitukset kilpailevat tiukasti Teslan toimitusten kanssa, sillä Counterpoint-yhtiön tuoreiden tietojen mukaan kummankin osuus täyssähköajoneuvojen kokonaismarkkinoista on 17 prosenttia.

Aika on kuitenkin BYD:n puolella. BYD:n sähköautojen myynti kasvoi vuodessa nimittäin peräti 68 prosenttia, kun Teslan myynti kasvoi 27 prosenttia.

Kasvavan kilpailun edessä Tesla on pyrkinyt nostamaan myyntimääriään hinnanalennuksilla. Amerikkalaisyhtiö alensi Model 3 -mallinsa hintaa kuusi prosenttia viime vuoden joulukuuhun verrattuna ja Model Y:n hintaa 11 prosenttia saman ajanjakson aikana.

Kiinassa sähköautojen suosiota selittävät valtion tuet ja sähköautojen edullisuus. Pienen sähköauton keskihinta Kiinassa oli 10 000 dollaria, kun se länsimarkkinoilla oli kolminkertainen. Kiinan kotimarkkinoilla markkinaosuuksista taistelee lähes sata valmistajaa kolmellasadalla eri automallilla.

“BYD näyttää tulevan markkinoille samanlaisella taktiikalla kuin korealaiset autovalmistajat tulivat Euroopan markkinoille. Pitkä takuuaika kielii valmistajan uskosta auton luotettavuuteen. Viiden vuoden takuuaika on verrattain pitkä. BYD käyttää rautafosfaattiakkuja ja jää vielä nähtäväksi, kuinka ne soveltuvat Suomen kylmään talveen”, kertoi viime kesänä käytettyihin sähköautoihin erikoistuneen Autotalo Ampeerin perustaja Pekka Pohjonen Salkunrakentajalle. 

3 kommenttia
  • hh1488 sanoo:

    kiinassa 10k vastaasuomessa 100k

  • Joni takala sanoo:

    Noi Bydin autoissa käytettävät lifepo4 akut on mahtavia, koska ne ei syty tuleen lisäksi jokainen kennon lataus ja purku kestävyys on enemmän kuin 5000 kertaa. Mahtavia pelejä ja varmaan seuraava auto itsellä.

  • Ylös
    >