Kotimainen Ruokaboksi tavoittelee kasvua neljän maan markkinoilla.
Ruokaboksi kotimainen ruoan kotiinkuljetuspalvelu, jonka perustajat ovat toimitusjohtaja Juhana Rintala, juontaja ja toimittaja Vappu Pimiä sekä elokuvatuottaja ja yrittäjä Jesse Fryckman.
Ruokaboksi tarjoaa viikoittain valmiiksi suunniteltuja aterioita ja reseptejä. Käyttäjät saavat kotiinsa paketin, jossa on tuoreita raaka-aineita ja ohjeet ruoanlaittoon. Valikoimaan lukeutuvat ruokaboksit, vegeboksit ja lapsiperheille räätälöityä perheboksit.
Palvelun raaka-aineet tulevat pääasiassa kotimaisilta tuottajilta. Ruokaboksin reseptit vaihtelevat eri vaihtoehtojen välillä, kuten liha-, kala- ja kasvisruoissa.
Palvelun asiakasrekisterissä oli viime tilikaudella asiakkaita yhteensä noin 100 000. Aktiivisia asiakkaita oli noin 40 000.
Yhtiön liikevaihto kasvoi voimakkaasti vuosina 2019-2022. Viime vuoden kesäkuussa päättyneellä tilikaudella liikevaihto kääntyi kuitenkin jyrkkään laskuun, kun myynti romahti 12,4 miljoonaan euroon edellisvuoden 20,9 miljoonasta eurosta. Liiketappio oli viime vuonna yli 1,8 miljoonaa euroa.
Ruokaboksin yksi perustajista, toimitusjohtaja Juhana Rintala kertoi Kauppalehdelle viime lokakuussa, että markkinatilanteella on ollut vaikutusta myynnin laskuun. Koronapandemian aikana Ruokaboksin palveluille riitti kysyntää, kun ravintolat olivat suljettuina. Nyt yrityksen kysyntää rokottavat inflaatio ja korkotason nousu.
Rintalan viime tilikauden massiivinen tappio johtuu suurista poistoista poistoista, koska yhtiö on investoinut erityisesti teknologiaan ja asiakashankintaan. Ruokaboksin verkkokauppa-alustan uudistus oli noin kahden miljoonan euron investointi.
Rahoituksella Viron ja Tsekin markkinoille
Ruokaboksi hakee nyt uutta vipua kasvuun kansainvälistymisestä.
Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että se on saanut päätökseen yhtiön tuoreen rahoituskierroksen ja lähtee laajentamaan toimintaansa kansainvälisille markkinoille.
Rahoitukseen lähtivät mukaan Ruokaboksin nykyiset omistajat: Tesi, Nordic Foodtech sekä muutamat pienosakkaat. Rahoitus mahdollistaa virolaisen ateriaboksipalvelu Yummyn oston sekä toiminnan aloittamisen syksyllä Tsekkien Prahassa. Suomessa Ruokaboksi on kasvanut tänä vuonna tasaisesti.
Rahoituskierroksella yhtiö keräsi useamman miljoonan euron kasvupääoman. Nyt kerätyn rahoituksen avulla yhtiö laajentaa toimintaansa Itä-Euroopan markkinoille. Syksyllä on määrä aloittaa toiminta Tsekeissä, Prahassa.
”Olemme jo jonkin aikaa kartoittaneet markkinoita, joille meidän toimintamalli sopii ja joissa vastaavia palveluita ei entuudestaan ole. Etenkin Tsekit ja toisaalta myös Puola ovat tällaisia markkinoita”, Rintala kertoo.
Samalla yhtiö tekee yrityskaupat virolaisesta Yummysta, jolla on tällä hetkellä Ruokaboksia vastaava ateriapalvelu Virossa. Yummyn avulla Ruokaboksin on tarkoitus laajentua seuraavaksi myös Latviaan ja etenkin Riikan alueelle.
”Tavoitteenamme on, että vuoden päästä toimimme yhteensä neljällä eri markkinalla: Suomessa, Tsekissä, Virossa ja Latviassa”, Rintala sanoo.
Tilausmäärät jälleen kasvussa
Laajennus kansainvälisille markkinoille tapahtuu paikallisten ydintiimien voimin, mutta esimerkiksi markkinointia, kehitystyötä ja hankintaa tehdään koordinoidusti myös Suomesta käsin.
”Tottakai haemme tässä myös synergiahyötyjä. Meillä on monin tavoin hiottu ja kannattava toimintamalli. Olemme satsanneet valtavasti myös alustan kehitykseen. Suomesta kerätyt opit ja osaamisemme antavat meille hyvät eväät kansainvälisille markkinoille”, Rintala kertoo.
Ruokaboksi on jälleen tukevasti kasvu-uralla, ja tilausmäärät ovat olleet alkuvuoden ajan kasvussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Ruokaboksin nykyiset omistajat mahdollistavat myös yhtiön seuraavan ison askeleen ja uskovat vahvasti Ruokaboksin kyvykkyyteen lanseerata menestyskonsepti myös uusille markkinoille. Nordic Foodtechissä arvostetaan Ruokaboksin innovatiivisuutta ja kykyä ravistella nykyistä ruokajärjestelmää.
”Ruokaboksilla on innovatiivinen ja skaalautuva ratkaisu siihen, miten ruokajärjestelmää pystytään muuttamaan kestävämpään ja terveellisempään suuntaan. Uskomme vahvasti tähän visioon ja haluamme osaltamme olla mahdollistamassa kotimaisen menestysyrityksen kansainvälistymistä”, Nordic Foodtechin osakas Jari Tuovinen sanoo.