
Vaikka omakotitalon suosio ihanteena on hieman laskenut edellisistä vuosista, sellaiseen haluaa itselleen lähes puolet suomalaisista, kertoo Suomen Asuntomessujen selvitys.
Kaiken kaikkiaan suomalaisista 72 prosenttia haluaisi asua pientaloissa, mutta todellisuudessa vain 54 prosenttia asuu. Selvityksen mukaan kerrostalossa suomalaisista asuu 46 prosenttia kun vain 20 prosenttia pitää sitä ihanteellisena.
Kuitenkin lähes puolet eli 46 prosenttia vastaajista asuu tällä hetkellä kerrostalossa.
”Ihannekoti on useimmille lähellä luontoa sijaitseva omakotitalo tai pientalo, jossa on oma piha ja energiatehokkaita ratkaisuja”, tiivistää Asuntomessujen toimitusjohtaja Mia Ahlström tutkimuksen tuloksia.
Samaan aikaa Suomessa rakennetaan pääasiassa tiivistä kaupunkia ja pieniä kerrostaloasuntoja. Pientalojen rakentaminen on trendinomaisesti kuihtunut.
Asuntomessut Oulussa 20 vuotta sitten on kuvaava esimerkki: silloin alueelle rakennettu pienin omakotitalo oli lähes yhtä iso kuin suurin omakotitalo vuoden 2025 messualueella.
’’Suomalaiset haluavat väljää pientaloasumista, mutta kasvukeskukset rakennetaan täyteen tiivistä kerrostaloa ja pieniä huoneistoja. Lopputuloksena miljoona suomalaista asuu ihanteidensa vastaisesti”, toteaa Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen.
”Miksi rakennamme näin erilaista asumista kuin mitä ihmiset haluavat’’, hän ihmettelee.
Asuntomessujen selvityksen mukaan mieluummin asuttaisiin omistus- kuin vuokra-asunnossa. Tilaa arvostetaan ja yhteisöllisyyttä tärkeämpää on kodin yksityisyys.
’’Tilaa väljään ja viihtyisään asuntorakentamiseen Suomessa riittää. Rakentajat ja rakennuttajat voisivat kehittää pientalokonseptejaan ja pankit pk-rakentajien rahoitusta. Samalla kuntien, joilla on kaavoitusmonopoli, tulisi paremmin kuunnella asukkaitaan. Kaavoituksella ja tonttitarjonnalla voidaan monipuolistaa asuntotuotantoa ihmisten tarpeiden suuntaan. Viihtyisä asuminen on jokaiselle kunnalle veto-, pito- ja elinvoimatekijä’’, Roininen sanoo.
Rakennusliikkeiden intoa rakentaa pienasuntoja on pitkään kritisoinut erityisesti kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara.
Vaattovaaran mukaan yksiöiden ja kaksioiden keskikoko on pienentynyt ja niitä on tullut taloihin, joissa runkosyvyys on suuri.
”Asunnot eivät ole ainoastaan pieniä neliöiltään, vaan ne ovat muodoltaan ja malliltaan kuin hotellihuoneita, pitkiä, kapeita ja pimeitä”, Maattovaara kertoi Taloussanomille vuonna 2022.
Unelmat ja arjen realismi ovat eri asia. Kustannukset omakotitalosta ovat eri luokkaa kuin kerrostaloasunnosta. Ja vuokralla-asuminen mahdollistaa helpomman asunnon vaihdon vaikka kaupungin vaihtumisen takia työn takia. Tietenkin näitä näkemyksiä lukiessa pitää muistaa kenen leipää kirjoittaja syö.
Pitäisi olla iso omakotitalo järven rannalla, mutta kuitenkin kaupungin keskustassa. Pientaloteollisuus voisi miettiä miten tämä yhtälö ratkaistaisiin, eikä valittaa kun nykyiset tuotteet ei mee kaupaksi. Ja tietysti rakennuttamisen tuotteistaminen on nykyihmisille täysin riittämätöntä. Sekin on varmaan asiakkaan vika kun eivät semmoiseen halua ryhtyä.