Kylmän sodan jälkeinen oletus, jonka mukaan kauppa sitoo valtiot toisiinsa ja hillitsee konflikteja, on viime vuosina murentunut näkyvästi. Tilalle on noussut järjestys, jossa asevoima ja taloudellinen pakottaminen kulkevat rinnakkain.
Selvimmin muutos näkyy Ukrainassa. Venäjän hyökkäys helmikuussa 2022 sytytti sodan, josta on tullut Euroopan verisin sitten toisen maailmansodan.
Eurooppa joutui sopeutumaan uuteen asetelmaan nopeasti. Ukrainan liittolaiset sopivat tammikuussa 2026 monikerroksisista turvatakuista osana suunnitelmaa, jolla Venäjän lähes nelivuotinen hyökkäys yritettäisiin pysäyttää, ja Britannia sekä Ranska kaavailivat sotilastukikohtia Ukrainaan. Samaan aikaan Yhdysvallat keskeytti suoran sotilasavun Ukrainalle, mikä siirsi puolustuksen taloudellista taakkaa entistä painokkaammin Euroopan harteille.
Transatlanttisen turvatakuun ehdollistuessa eurooppalaiset hallitukset ovat joutuneet hinnoittelemaan oman puolustuksensa uudelleen, ja se näkyy budjeteissa pitkälle tulevaisuuteen.
Toinen suuri murroskenttä avautui Lähi-idässä. Israel käynnisti kesäkuussa 2025 iskut Iranin ydin- ja sotilaskohteisiin. Konfliktin taloudellisin seuraus syntyi yhdellä kapealla väylällä. Iranin joukot julistivat Hormuzinsalmen suljetuksi 4. maaliskuuta 2026 ja kohdistivat iskuja salmen läpi pyrkiviin aluksiin. Salmen kautta kulkee arviolta viidennes maailman öljystä.
Samaan ajanjaksoon osui maailmankaupan oma mullistus. Trump nosti huhtikuussa 2025 tullit lähes kaikille kauppakumppaneille tasolle, jollaista ei ollut nähty sitten vuoden 1909.
Kansainvälisen kaupan, investointien ja toimitusketjujen ympärille rakentunut maailmantalous on muuttunut pysyvästi.
Kansallinen turvallisuus on keskiössä
Profession Strategy Talk CFO -tapahtumassa esitelmöinyt Centre for Economic Securityn toimitusjohtaja ja taloustieteilijä Rebecca Harding väittää, että tullit, pakotteet, vientirajoitukset, teknologiasota, maksujärjestelmien jakautuminen ja toimitusketjujen politisoituminen eivät ole yksittäisiä ilmiöitä vaan osa laajempaa taloudellisen vallankäytön murrosta.
”Kaikkien taloussodan määritelmien perusteella me elämme jo taloussodassa”, hän väittää.
Hardingin mukaan monet yritykset eivät ole vielä ymmärtäneet muutoksen mittakaavaa. Hänen mukaansa kyse ei ole tilapäisestä kriisistä vaan uudesta normaalista, jossa taloudellisia riippuvuuksia käytetään geopoliittisina aseina.
”Ei ole enää normaalia, johon voisimme palata. Se maailma on rikkoutunut.”
Harding arvioi, että Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän politiikka vie maailmantaloutta kohti talousalueita, joissa kauppa, investoinnit ja teknologia ovat yhä tiiviimmin sidoksissa kansalliseen turvallisuuteen.
Hänen mukaansa erityisesti Euroopassa on aliarvioitu se, kuinka syvästi geopoliittiset tavoitteet vaikuttavat markkinoihin.
”Kauppa ei ole enää vain yritysten välistä toimintaa. Siitä on tullut osa valtioiden strategista vallankäyttöä”, hän painottaa.
Hardingin mukaan esimerkiksi energia-, teknologia- ja raaka-ainemarkkinoita käytetään yhä avoimemmin geopoliittisten tavoitteiden edistämiseen. Tämä lisää epävarmuutta investointeihin, rahoitukseen ja yritysten strategiseen suunnitteluun.
Yritysten suurimmat riskit voivat olla näkymättömiä
Puheenvuoronsa keskeisenä viestinä Harding korosti niin sanottua ”tahatonta sokeutta”. Hänen mukaansa organisaatiot keskittyvät usein tuttuihin riskeihin ja jättävät huomaamatta hitaasti kasvavat haavoittuvuudet.
”Kysyn yrityksiltä aina saman kysymyksen: Mitä ette tällä hetkellä näe?”
Harding vertasi tilannetta Berliinissä vuonna 2022 rikkoutuneeseen valtavaan akvaarioon. Pieni halkeama jäi huomaamatta, kunnes miljoona litraa vettä syöksyi hotellin aulaan.
”Suurimmat kriisit eivät yleensä synny yhdestä dramaattisesta tapahtumasta. Ne syntyvät pienistä halkeamista, joita kukaan ei huomaa ajoissa”, taloustieteilijä kuvailee.
Hardingin mukaan yritysten on alettava tarkastella liiketoimintaansa aiempaa enemmän taloudellisen turvallisuuden näkökulmasta. Kysymys ei ole enää vain tehokkuudesta tai kustannuksista, vaan kyvystä toimia maailmassa, jossa toimitusketjut, data, energia, maksuliikenne ja teknologia voivat muuttua strategisiksi riskitekijöiksi.
Hänen mukaansa erityisesti Euroopan on vahvistettava omaa kilpailukykyään, huoltovarmuuttaan ja investointikykyään tilanteessa, jossa geopoliittiset jännitteet kasvavat.
