Verottaja: Viime vuoden tulot ja vähennykset kannattaa ilmoittaa verotukseen jo nyt 

Verohallinto kertoo vinkin, jonka turvin veronmaksaja voi saada mahdolliset veronpalautukset aiempaa aiemmin.

Verohallinnon mukaan vuoden 2024 verotustietoja kannattaa ilmoittaa OmaVerossa jo nyt.

Kun veronmaksaja ilmoittaa viime vuoden tuloja ja vähennyksiä OmaVerossa ennakkoon 25. helmikuuta mennessä, tiedot tulevat automaattisesti näkyviin esitäytetylle veroilmoitukselle. Näin esitäytetyn veroilmoituksen tarkistaminen on nopeampaa. 

Etukäteen kannattaa ilmoittaa esimerkiksi kotitalous- ja matkakuluvähennys sekä vuokratulot.

Toisaalta esimerkiksi palkka-, eläke- ja etuustuloja ei voi ilmoittaa etukäteen. Nämä tiedot Verohallinto saa suoraan tulojen maksajilta ja tiedot tulevat automaattisesti esitäytetylle veroilmoitukselle.  

Esitäytetyn veroilmoituksen määräpäivät jo huhtikuussa 

Esitäytettyjen veroilmoitusten tarkistamiseen on tänä vuonna viikko vähemmän aikaa kuin aikaisemmin. Valtaosalla suomalaisista veroilmoituksen määräpäivä on aiemmasta poiketen jo huhtikuussa. Aiemmin määräpäivä oli toukokuu.

”Palkansaajilla ja eläkeläisillä on tänä vuonna kolme viikkoa esitäytetyn veroilmoituksen tarkistamiseen ja täydentämiseen, kun aikaisemmin aikaa oli neljä viikkoa. Siksi toivomme, että mahdollisimman moni ilmoittaisi esimerkiksi kotitalousvähennyksen, matkakulut ja vuokratulot OmaVerossa 25. helmikuuta mennessä”, sanoo ylitarkastaja Päivi Ylitalo Verohallinnosta.

Esitäytetyt veroilmoitukset tulevat kaikille OmaVeroon viimeistään 27. maaliskuuta. Määräpäivät palkansaajien ja eläkeläisten veroilmoituksille ovat 15., 22., ja 29. huhtikuuta.   

Ennakkoon ilmoittamalla voi saada mahdolliset palautukset jo kesällä 

Kun veronmaksaja tulot ja vähennykset ilmoittaa ennakkoon OmaVerossa, saattaa hän saada mahdolliset veronpalautukset jo ensimmäisten joukossa heinä- tai elokuussa. Vastaavasti myös mahdollisten jäännösverojen eli mätkyjen maksupäivät ovat aikaisin. 

”Jos haluaa veronpalautukset mahdollisimman nopeasti, kannattaa ilman muuta ilmoittaa tulot ja vähennykset ennakkoon – ja patistaa myös puolisonsa toimimaan näin. Puolisoiden verotus käsitellään nimittäin samanaikaisesti, eli jos toinen toimii viime tingassa, se vaikuttaa molempien verotuksen käsittelyajankohtaan”, Ylitalo sanoo.  

Ylitalo painottaa kuitenkin, että vaikka asiakas olisi ilmoittanut tiedot etukäteen, hänen verotuksensa käsittely saattaa viedä sen verran aikaa, etteivät mahdolliset veronpalautukset tai jäännösverot tule maksettavaksi ensimmäisinä ajankohtina.  

Veroilmoituskevään 2025 aikataulut 

25.2. Vuoden 2024 verotuksen tiedot ilmoitettava viimeistään, jos haluaa ne valmiiksi esitäytetylle veroilmoitukselle.    

28.2. Maataloudenharjoittajien, toiminimiyrittäjien ja heidän puolisoidensa esitäytetyt veroilmoitukset OmaVerossa.  

27.3. Palkan- ja eläkkeensaajien esitäytetyt veroilmoitukset OmaVerossa. 

1.4. Maataloudenharjoittajien, toiminimiyrittäjien ja heidän puolisoidensa esitäytettyjen veroilmoitusten määräpäivä. Maataloudenharjoittajien ja toiminimiyrittäjien elinkeinotoiminnan veroilmoituksen määräpäivä. 

15.4. Palkan- ja eläkkeensaajien esitäytettyjen veroilmoitusten ensimmäinen määräpäivä. Oman veroilmoituksen määräpäivän voi tarkistaa OmaVerosta tai veroilmoituksesta. Kiinteistöveropäätöksen tarkistamisen määräpäivä. 

22.4. Palkan- ja eläkkeensaajien esitäytettyjen veroilmoitusten toinen määräpäivä.    

29.4. Palkan- ja eläkkeensaajien esitäytettyjen veroilmoitusten kolmas määräpäivä.  

30.4. Osakeyhtiöiden ja muiden yhteisöjen veroilmoituksen määräpäivä, jos tilikausi on päättynyt 31.12.2024. Osakeyhtiöiden ja muiden yhteisöiden kiinteistöveropäätöksen tarkistamisen määräpäivä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Prisma tavaratalo kauppa kauppaketju talous

Kaupan alan jättilakot alkavat - tässä lista

Seuraava artikkeli
Microsoft teknojätit

Edessä saattaa olla suuri rotaatio - onko markkina vihdoin kääntämässä selkänsä mahtiseitsikolle?