Suomalaiset rahastosäästäjät ovat tehneet isoja siirtoja

Tullikiistojen keskellä tuhannet kotimaiset rahastosäästäjät ovat tehneet merkittäviä muutoksia rahastojen aluejakaumiin.
osakekauppa kännykällä osakekauppa kännykällä

Viime aikoina Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätökset ovat pistäneet maailman talousnäkymät ja markkinat sekaisin, mikä on vaikuttanut liki 1,5 miljoonan suomalaisen rahastosijoittajan sijoituspäätöksiin.

OP kertoo tiedotteessaan, että Suomen liki 1,5 miljoonaa rahastosijoittajaa ovat tehneet alkuvuoden markkinamyllerryksessä merkittäviä liikkeitä: Eurooppa houkuttelee nyt uusia rahastosijoituksia, kun Yhdysvaltojen ja maailman osakemarkkinoille sijoittavat rahastot ovat menettäneet suosikkiasemansa.

Suomen Pankin mukaan kotitaloudet ovat Suomen rahastopääoman suurin omistajajoukko, ja siten rahastojen lunastus- ja merkintävirrat antavat tietoa siitä, mihin suomalaiset sijoittajat nyt uskovat.

”Suomalaisten rahastovirroissa on ollut viime aikoina voimakkaita käänteitä, sillä eri maantieteellisille alueille sijoittavissa osakerahastoissa maailma sekä Yhdysvallat ovat nopeasti tippuneet suosikkien paikoilta”, sanoo OP:n päästrategi Lippo Suominen.

Maailmalla vahva rahastopaino Yhdysvalloissa

Maailman osakemarkkinoille sijoittavista rahastoista lähti helmi-maaliskuussa nettona yli 1,1 miljardia euroa ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavista osakerahastoista lunastettiin nettona yli puoli miljardia euroa.

Suomisen mukaan lunastuksia selittää osakemarkkinoiden yleinen, Trumpin päätöksistä kumpuava epävarmuus, minkä kanssa sijoittajan on nyt hyvä oppia elämään.

Maailmalle sijoittavissa osakerahastoissa on vahva painotus Yhdysvaltain osakemarkkinoille, sillä Yhdysvaltojen osuus rahastojen sijoituksista on kokonaisuudessaan noin 60–70 prosenttia.

”Maailman osakemarkkinoille sijoittavilla rahastoilla haettiin viime vuosina nimenomaan helppoa tapaa päästä mukaan Yhdysvaltain osakemarkkinoiden nousukiitoon. Myönteisenä asiana kannattaakin muistaa, että moni alkuvuoden rahastosijoituksiaan lunastaneista on kotiuttanut voittoja viime vuosien nousun jälkeen. Sijoitusten laajentaminen ulkomaille on kannattanut”, sanoo Suominen.

OP:n Rahastopulssi-selvitys paljastaa, että Euroopasta on tullut osakerahastoihin sijoittavien tämän vuoden suosikki.

”Varsinkin tammi-helmikuussa Eurooppaan sijoittaviin osakerahastoihin virtasi runsaasti uutta rahaa, kun maanosassa merkit ryhdistäytymisestä ja uudesta elvytyksestä lisääntyivät”, sanoo Suominen.

Säännöllisesti rahastoihin sijoittavien määrä kasvanut voimakkaasti

Yhä useampi suomalainen on oppinut, että rahastojen kautta voi hakea vaurastumista omaan talouteensa.

”Markkinamyllerryksen keskellä kannattaa muistaa, että säännöllinen säästäjä on ostamassa myös markkinoiden laskiessa, joten hän on myös hyötymässä aiempaa edullisemmista markkinoista”, sanoo Suominen.

Suominen muistuttaa, että kuukausisäästäjä on liikkeellä pitkällä tähtäimellä, joten säästäjällä ei ole mitään tarvetta lähteä muuttamaan sijoitusstrategiaansa markkinoiden väliaikaisesta heikkoudesta.

”Ennemminkin laskua voi katsoa mahdollisuutena lisätä varojaan osakemarkkinoille”, sanoo Suominen.

Trump ravistelee maailmankauppaa

Vuonna 2025 Donald Trump asetti Yhdysvaltoihin poikkeuksellisen korkeat tullit lähes kaikille tuontituotteille. Huhtikuun alussa Trump julisti kansallisen hätätilan ja määräsi 10 prosentin yleisen tullin kaikkiin tuontituotteisiin 5. huhtikuuta alkaen, minkä lisäksi 57 maata, mukaan lukien Kiina, joutui vielä korkeampien tullien kohteeksi 9. huhtikuuta alkaen.

Kiinan-tuonnille kokonaisveroaste nousi ensin 54 prosenttiin ja myöhemmin jopa 125 prosenttiin, kun Trump vastasi Kiinan vastatoimiin lisäkorotuksilla.

Kiinan vastatoimet olivat yhtä laajoja ja eskaloituvia. Kiina asetti ensin 34 prosentin lisätullin kaikkiin yhdysvaltalaisiin tuotteisiin ja nosti sen nopeasti 84 prosenttiin ja lopulta 125 prosenttiin, tehden yhdysvaltalaisista tuotteista käytännössä myyntikelvottomia Kiinan markkinoilla.

Lisäksi Kiina rajoitti harvinaisten maametallien vientiä Yhdysvaltoihin, laajensi vientikieltoja yhdysvaltalaisille yrityksille ja asetti uusia investointi- ja tuontikieltoja. Kiina ilmoitti myös, ettei enää jatkossa vastaisi uusiin korotuksiin, vaan pitää Yhdysvaltain tuotteet poissa markkinoilta.

Tullien ja vastatullien seurauksena Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota kärjistyi, ja analyytikot arvioivat sen kasvattavan merkittävästi kuluttajahintoja sekä hidastavan molempien maiden talouskasvua.

Trumpin asettamat laajat tuontitullit hidastavat Yhdysvaltojen talouskasvua ja nostavat inflaatiota. Suomen Pankin ja kansainvälisten tutkimuslaitosten arvioiden mukaan Yhdysvaltojen bruttokansantuote voi laskea lyhyellä aikavälillä lähes kaksi prosenttia suhteessa aiempaan kehitykseen, ja kasvu voi jäädä noin prosentin tasolle aiemman yli kahden prosentin sijaan.

Tullit nostavat tuontituotteiden hintoja, mikä luultavasti siirtyy Yhdysvaltojen kotimaisiin kuluttajahintoihin ja näkyy inflaation kiihtymisenä.

Lisäksi tullit aiheuttavat epävarmuutta rahoitusmarkkinoilla, mikä näkyi pörssikurssien jyrkkänä laskuna Yhdysvalloissa ja Euroopassa heti tullipäätösten jälkeen

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
volatiliteetti vuoristorata pelkokerroin

VIX-indeksi paljastaa sijoittajien hermostuneisuuden – mutta ennustaako se tuottoja?

Seuraava artikkeli
Talenomin toimitusjohtaja Otto-Pekka Huhtala

Talenom takoo ohjelmistobisneksellä kovaa tulosta