Warren Buffett varoittaa: "Tämä ei voi jatkua ikuisesti"
Pörssikonkarin ennuste kuluvasta vuodesta: ”Konepajat kirivät jälleen jopa tulosennätykseen”
Näillä osakkeilla mennään varmasti metsään  

Pörssikonkarin ennuste kuluvasta vuodesta: ”Konepajat kirivät jälleen jopa tulosennätykseen”

Helsingin pörssin kahdeksan konepajaa pelastivat pörssiyhtiöiden yhteenlasketun tuloksen romahdukselta ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
Konecranes konepajayhtiö nosturi Konecranes konepajayhtiö nosturi
Multilift Optima Cargotec Hiab

”Pörssin konepajat pystyvät hyvinkin saavuttamaan jälleen kuluvalta vuodelta historiallisen ennätystuloksen”, omaisuudenhoidon pörssikonkari Hannu Angervuo toteaa aluksi ennusteessaan.

Konepajat palkitsevat sijoittajia. Korkeimmille mitalisijoille osakekurssien nousussa kirii metsäkoneiden Ponsse, jonka osake on pompannut yli 37 prosenttia ja toiseksi tulee Koneen B-osake lähes 20 prosentillaan.

Valmet ottaa 18 prosentillaan pronssia ja Kalmarille lankeaa B-osakkeen yhdeksän prosentin nousulla neljäs sija.

Aikajakso pörssikursseissa nousuissa ja laskuissa kattaa tammikuun alun ja huhtikuun lopun välisen aikajakson kevään osinkoineen.

Ponsse vahvisti konepajoista eniten eli lähes 1000 prosenttia liikevoittoaan tammi-maaliskuussa.

Konepajojen mahtikahdeksikko

Helsingin pörssin raskaan raudan ”Magnificent Eight” -ryhmään eli mahtikahdeksikkoon kuuluvat myös Wärtsilä, Konecranes, Hiab ja Kalmar. Amerikan pörssissä mahtiseitsikon kyltin alle kuuluvat suuret it-jätit, kuten Microsoft.

Sijoittajat pitävät nyt Amerikan tullirumban pyörityksessä tarkassa sihdissä tilauskantoja ja uusien tilausten kertymää.

Kuva: Hannu Angervuo.

Wärtsilän uudet tilaukset notkahti vain prosentin miinukselle. Yhtiön osakekurssi on halventunut lähes neljä prosenttia, mikä sulkee sisäänsä ehkä liiallista dramatiikkaa. Wärtsilä nosti kuitenkin 17 prosenttia tilauskantaansa. Sijoittavat odottivat ilmeisesti, että yhtiö myy tai listaa pörssiin sähkön varastointinsa.

Cargotecista irronnut Kalmar vahvisti noin 20 prosenttia uusia tilauksiaan ja tilauskantakin nousi yhdeksän prosenttia. Yhtiön osakekurssi on vahvistunut lähes kymmenen prosenttia ja oli 28 euroa huhtikuun lopussa.

Tilauskannasta ennätystulokseen

Korkeat tilauskannat ovat Angervuon mukaan lykkäämässä konepajoja kohti ennätysmäistä tulostehtailua kuluvalle vuodelle.

Yhteenlaskettu tilauskanta otti kahdeksan prosenttia plussaa eli ponnahti noin 31 miljardiin euroon maaliskuun lopussa verrattuna vuotta aiempaan. Aiempi tilauskannan huippu eli 32 miljardia euroa koitti vuoden 2 022 syyskuussa, mikä selittyy paljolti silloisilla korkeilla tuottajahinnoilla.

Konepajojen ensimmäisen neljänneksen uudet tilaukset laitteineen ja huoltoineen tekivät yhteensä 9 ,3 miljardia euroa maaliskuun lopussa.

Yhteenlasketut uudet tilaukset vahvistuivat Angervuon laskelman mukaan yli kahdeksan prosenttia verrattuna edellisen tammi-maaliskuuhun.

Tilauskertymät siirtyvät sitten tilauskantoihin eli tekoon tehtaille.

Kone peittoaa Kiina-riskejä

Riskinä pysyy tullirumban ohella edelleen Kiina, jossa konepajat pyörittävät osaa tehtaistaan, ja vastapainoksi myös Yhdysvalloissa.

Pörssin arvokkaimman eli Koneen ja yhtiön kilpailijoiden keskinäistä marssijärjestystä voi avata tammi-maaliskuun luvuilla.

Kone saavutti noin 2,7 miljardin euron liikevaihdon ja amerikkalainen Otis 2,9 miljardin euron sekä sveitsiläinen Schindler 2,9 miljardin euron liikevaihdon.

Kone pystyi toiseksi eniten nostamaan liikevoittoaan Schindlerin jälkeen. Suomalaisyhtiö on siten plusmerkkisen liikevaihtonsa valossa pystynyt rivakoin vedoin kuromaan kiinni Kiina-pudotusta.

Otiksen ja Koneen myynti tipahti kummallakin noin yhdeksän prosenttia uusissa laitteissa.

Koneen uusien laitteiden liikevaihdoksi tuli 929 miljoonaa euroa ja Otiksen 1,3 miljardia euroa ensimmäisellä kvartaalilla, eli yhtiöt kulkevat melko tasatahtia Kiinan pudotuksen aikana.  

Otis saavutti noin 25 prosentin liikevoiton palveluissa, mikä antaa viitteitä korkeasta kannattavuudesta hissiyhtiöiden, kuten Koneen huolloissa. Vain Otis julkistaa erikseen huoltojensa kannattavuuden.

Koneen 54,50 euron osakekurssi jää vielä kauas yli 76 euron historiallisesta huippukurssista.

Valmet pelipaperina

Pörssispekulanttien ”pelipaperiksi” voidaan edelleen kutsua paperi-ja sellukoneistaan tunnettua Valmetia, jonka osakekurssi on jo pitkään pysynyt vedonlyönnin kohteena.

Yhtiön osakekurssi vahvistui noin 18 prosenttia eli 26,8 euroon alkuvuoden osavuoden julkistuksen jälkeen.

Samalla Valmet luuttuaa siten spekulanteilla lattiaa.

”Valmetin ympärillä pyörivät pörssispekulantit pitävät yhtiön nykyistä osakekurssia liian korkeana, ja laskevat sen varaan, että pystyvät sitten ostamaan lainaamansa osakkeet halvemmalla eli voitolla takaisin”, Angervuo toteaa.

Valmet vahvisti alkuvuodesta noin 27 prosenttia tilauskertymäänsä. Kovin kilpailija sellutehtaissa eli itävaltalainen Andritz-konsernin Pulp and Paper kirjasi 57 prosenttia plussaa uusiin tilauksiinsa. Huollot eli palvelut vaikeuttavat suoraa yhtiöiden vertailua.

Metso ”murskaaja”

Metson osakekurssi on kallistunut lähes yhdeksän prosenttia 9,56 euroon alkuvuodesta. Angervuon mukaan osakkeen hinnan voi luokitella ”kohtuulliseksi”.

Metson verrokiksi murskaimissa voi nostaa amerikkalaisen myös autonostureistaan tunnetun Terexin, joka osakurssi vahvistui tammi-maaliskuun osavuoden julkistuksen jälkeen yhdeksän prosenttia eli 38,9 dollariin New Yorkin pörssissä.

Terex valaa ennusteissaan optimismia loppuvuodeksi, mutta viittaa samalla lyhyesti tulliriskeihin. kuten myös Amerikan hissiyhtiö Otis.

Metso teki kivenmurskauksessa noin 307 miljoonan euron liikevaihdon, joka pysyi paikallaan verrattuna edellisen vuoden alkuun. Liikevoittoa kertyi 14 prosenttia suhteessa liikevaihtoon.

Terexin liikevaihto heikkeni murskaimissa eli Material Processing-sektorilla 26 prosenttia yli 200 miljoonaa euroa eli noin 460 miljoonasta eurosta 249 miljoonaan euroon, josta kertyi noin kymmenen prosentin liikevoittoa eli Metsoa vähemmän. Liikevoitot alenivat molemmissa yhtiöissä murskaimissa.

Metsokin operoi tehtaillaan rapakon takana.

Tilaukset ohjaavat kurssitasoa

Autonostureistaan tunnetun Hiabin (entinen Cargtotec) osakekurssi kurssi on heikentynyt lähes 15 prosenttia 41 euroon tammikuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana.

Hiabin tilauskanta aleni 7 prosenttia eli 601 miljoonaan euroon maaliskuun lopussa.

Itävaltaisen kilpailijan Palfingerin tilauskanta tipahti noin 11 prosenttia eli noin miljardin euron tasoille. Palfinger hävisi tammi-maaliskuussa liikevoitossa Hiabille.

Palfingerin osake nousi noin kolme prosenttia eli noin 28 euroon osavuoden julkistuksen jälkeen.

Pörssin yksi kovin nousija eli Konecranes joutui ottamaan kolme prosenttia miinusta tilauskannassaan. Yhtiö osakekurssi meni vain noin prosentin miinukselle eli 58 euroon.

Konserni nosti kuitenkin tilauskertymäänsä noin 17 prosenttia. Konecranes ja Kalmar kisaavat satamien nostolaitteissa.

Konecranesille uusi kilpailija

Teollisuuden siltanostureissa saa Konecranes vastaansa amerikkalaisen Columbus McKinnonin, johon fuusioituu amerikkalainen siltanostureiden valmistajan Sito Crosbyn kanssa.

Uusi fuusioyhtiö ottaa markkina-arvioiden mukaan lähes 700 miljoonan euron etumatkan teollisuuden nostureissa ja automaatiossa verrattuna Konecranesiin.

Columbus McKinnon ja Kito Crosby jää vielä kuitenkin yli kahden miljardin euron vuositason liikevaihdollaan noin puolta pienemmäksi verrattuna koko Konecranes-konsernin vuoden 2024 yli neljän miljardin euron liikevaihtoon.

Columbus McKinnon osakekurssi romahti yli 40 prosenttia yli kuukauden takaisen fuusion julkistuksen yhteydessä, mutta nousi viime viikolla yli viisi prosenttia 15,76 dollariin.

Pelastaa salkkua

Sijoittajille on jo noussut pakokauhua Helsingin pörssistä, jonka kaikkien yhtiöiden yhteenlaskettu liiketulos heikkeni lähes viidenneksen vuoden ensimmäisellä kvartaalilla.

Konepajat pystyvät vastineeksi nostamaan 6,4 prosenttia liikevoittoaan eli yhteensä 871 miljoonaan euroon noin 6,5 miljardin euron liikevaihdosta, mikä paikkasi muun muassa Nesteen ja Nokian sekä metsäyhtiöiden laihaa antia tuloksissa.

Liikevaihtoakin kertyi noin 3,5 prosenttia enemmän verrattuna edellisen vuoden alkuun.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Warren Buffett sijoittaja toimitusjohtaja Omahan Oraakkeli

Warren Buffett varoittaa: "Tämä ei voi jatkua ikuisesti"

Seuraava artikkeli
Norja pohjoismaat vaellus vuoret

Näillä osakkeilla mennään varmasti metsään